Lukijan mielipideartikkeli:

Yhteistyö on voimaa

Maakuntaa ja Järviseutua kiertäessä huomaa, että samat asiat puhuttavat ihmisiä asuinpaikasta riippumatta. Se on oikeastaan aika lohduttavaa. Samat huolet meillä on kunta- ja maakuntarajoista riippumatta. Eräs usein toistuva aihe on kuntaliitokset.
Kansanedustajaehdokkaan kanta halutaan kuulla ainakin pakkoliitoksiin. Siihen on helppo vastata. Pakolla harvoin tulee hyvää. Vapaaehtoisuutta tässä asiassa voi suosia.
Kuntaliitoksessa moni pelkää oman kunnan identiteetin säilymistä. Identiteetti näyttäisi kuitenkin kuntaliitoksissa säilyvän. Ainakin näin ulkopuolisin silmin nurmolaisista ei ole tullut seinäjokisia eikä kortesjärveläisistä kauhavalaisia.
Päätösvallan karkaamista kauaksi moni moittii kuntaliitoksissa. Tottahan se on, että päätökset tehdään kauempana ja valtuutettuja omasta kylästä ja kunnasta on vähemmän. Toisaalta tälläkin hetkellä suurimmassa osassa kunnan toimintamenoista päätökset tehdään kuntayhtymissä. Pienessä kunnassa kunnan toimintamenoista voi olla enää vain noin 30 prosenttia omissa käsissä.
Palveluiden karsiminen liitetään läheisesti kuntaliitokseen ennemmin – tai yleensä vähän myöhemmin. Usein kuntaliitos tehdään, kun omat resurssit eivät riitä palveluiden tuottamiseen. Harvoin liitos tapahtuu niin äveriääseen kuntaan, että palvelutaso pystytään liitoksella kovin pitkään säilyttämään. Tämä on tilanne paitsi omalla alueellamme, myös muualla Suomessa. Samassa veneessä ollaan.
Jotakin silti voidaan tehdä. Se jokin on yhteistyö. Tätä työtä on tehty alueellamme jo toista vuotta kuntakuusikon kanssa, johon kuuluvat Lappajärven lisäksi Alajärvi, Evijärvi, Kauhava, Lapua ja Vimpeli. Se hyvä seuraus valtion asettamasta kuntarakennevelvollisuudesta on, että nämä kuusi kuntaa ovat kokoontuneet säännöllisesti ja käyneet läpi kuntien eri toimintoja ja yhteistyömahdollisuuksia. Suuria harppauksia yhteistyössä ei ole vielä saavutettu, mutta pieniä edistysaskeleita kuitenkin. Yhteistyö on ollut hyvää ja rakentavaa.
Ensi syksynä kaikkien toisen asteen koulutuksen järjestäjien pitää hakea järjestämislupaa. Kunnilla on totuuden hetki ja päätöksenteon paikka: haetaanko lupaa lukioille ja ammattikouluille yksin vai yhdessä. Lupa joko myönnetään tai sitten ei. Toista hakukierrosta ei tule. Tässä yhteistyö voitaisiin toteuttaa hyvinkin lähellä: Lappajärvellä lukio ja ammattikoulu voisivat selvittää luvan hakemista yhdessä. Otetaan tässäkin asiassa pakosta hyöty irti.

Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Valtio kunnan kukkarolla.

Valtio kunnan kukkarolla 

Näyttää vahvasti siltä, että yhä kiristyvässä talousahdingossaan valtio kurkkii myös kuntien kukkarolle. Ei sinänsä mitään uutta

Jos Stubb valittaisiin, niin meillä olisi kokoomuslaiset pääministeri, ulkoministeri, puolustusministeri ja (entinen) kokoomuslainen presidentti, kirjoittaa Mauri Nygård mielipidetekstissään.

Pitihän se arvata!

Pitihän arvata, että Pekka Haavistoa lyödään seksuaalisesta suuntautumisestaan. Raamatun mukaan kuitenkin homous ja sen tukeminen

Kokoomuksen presidentinvaaliehdokas Alexander Stubb käy parhaillaan kiivasta kampanjaa. Alajärvellä hän sai päähänsä Ankkureiden pipon.

Ken onkaan kyvykkäin?

On tullut seurattua tiiviisti TV-tenttejä presidentinvaalien tiimoilta. Niitä onkin ollut menneiden viikkojen mittaan runsaasti ja

Tuomo Vihriälä kirjoittaa sen puolesta, että Olli Rehn valittaisiin Suomen presidentiksi.

Olli Rehn paras pressaksi

Suomi tarvitsee tämän päivän sekavassa maailmassa vakaan, harkitsevan ja tiukoissakin tilanteissa kokeneen presidentin. Olli Rehnin

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.