Lukijan mielipideartikkeli:

Vielä kerran Vimpelin katastrofista

Seinäjoella vaikuttava Veikko Leväniemi haluaa edelleen nähdä vain yhden syyn Vimpelin katastrofiin – valtion tulonsiirrot. Näin saimme taas lukea (Järviseudun Sanomat 11.2.): “Vimpelin kriisikuntakeskustelussa on torjuttu valtionosuuden merkitys kuntataloudessa ja pantu kunnan huonon jaman syyt kepun ja Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueen piikkiin”. Väite on väärä koskien valtion apuja. Ainakaan minun lähipiiristäni ei löydy ketään, joka ei tunnustaisi tosiasiaa, että Vimpeliä kohdellaan kaltoin valtioapujen jaossa.
Nostetaan nyt sitten tikun nokkaan Vimpelin lähimenneisyyden kuntapolitiikka. Tarvitsee vain katsoa VVM:n grafiikkakäyrää, joka kertoo Suomen lähihistorian nopeimmasta ja jyrkimmästä alamäestä kuntataloudessa, mikä kohtasi Vimpeliä yhteistoiminta-alueeseen liittymisen jälkeen!
Turhia olivat varoitukset tulevasta talouskatastrofista, joita kirjoitettiin tämänkin lehden Lukijan loolaan. Eritoten varoitettiin keskustan kuntakellokkaita tulevasta umpikujasta. Ajallisesti yhteistoimintaa ehti kulua vain rapiat neljä vuotta, kun Vimpeli oli käytännössä kanttuvei.
Lähtötilanteessa vuonna 2009 olimme vielä plussalla yli 700 000 euroa. Olimmekin tuolloin Järvi-Pohjanmaan tervein kuntayksikkö, mikä on jälleen pakko todeta. Keskusta apupuolueineen (Vasemmistoliitto sekä kristilliset) “onnistuivat” neljästi estämään eropäätösesityksen yhteistoiminta-alueesta, kun siitä äänestettiin valtuustossa vuosien varrella, viimeksi joulukuussa 2014.
Juuri tänään on toiveita, että keskustakin olisi harkitsemassa eroa yhteistoiminta-alueesta Soinin jättäessä yhteisen perusturvamme.
Lämmin kiitos soinilaisille järkipäätöksestä. Käyköön niin – ainakin Haloo Vimpeli tervehtii mahdollista eroa ilolla ja on valmis yhteistyöhön rakennettaessa Vimpelin uutta tulemista omine lauta- sekä virkakuntineen.
Toivotaan, ettei kaikki ole jo liian myöhäistä.

Mainos
Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Iltaöiset työvuorot pesulassa laittoivat mielikuvituksen laukkaamaan. Kuva tehty tekoälyn avulla.

Pesulassa

Joskus nuorena tein siivoushommia iltatöinä. Yhtenä paikkana oli pesula, jonne pääsi myöhään illalla työntekijöiden lähdettyä

Pienen pyöräilijän pitkä kotimatka päättyi onnellisesti. Kuva luotu tekoälyn avulla.

Outo tapahtuma 

AIKA oli 70-luvun alkua. Olin ala-aste-ikäinen silloin ja lauloin lapsikuorossa. Harjoitukset pidettiin Kortesjärven kirkonkylällä seurakuntatalossa.

Jyrki Viinikka kertoo postinjaon parissa kokemastaan hämmentävästä hetkestä. Kuva luotu tekoälyn avulla.

Itsekseen aukeava ulko-ovi

Olin aikoinaan jakamassa aamupostia autopiirissä. Kello oli neljä aamulla. Tulin pihaan, jossa oli samassa rakennuksessa

Järviseutulainen, tiedätkö kummitustarinan tai haluatko keksiä sellaisen? Lähetä meille osoitteella toimitus@jarviseudunsanomat.fi.

Kummitustalo

Olin maaseudun puolella jakamassa aamupostia ja siellä on yksi omakotitalo, joka on todella kummitustalo, varsinkin

Öinen valoilmiö kummastutti Jyrki Viinikkaa. Kuva luotu tekoälyn avulla.

Öinen valoilmiö

ASUIN vanhassa omakotitalossa. Heräsin yöllä ja ulkona oli pimeää. Makuuhuoneen seinässä oli valokuvio, joka liikkui.

Ensio Uusitupa moittii Vimpelin kuntapäättäjiä holtittomasta velanotosta koulukiinteistöjen vuoksi.

Vimpelin sudenkuopat 

KUNTAJOHTOMME keskittyy elinvoimamme kannalta toisarvoisiin asioihin, kuten utopistiseen lappajärveläisten Geopark-hankkeeseen Japanin matkoineen, sekä uusiin hybrideihin

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.