Vastaus Leena Perttulalle

En ole evijärveläinen enkä poliitikko, joten en voi enkä halua ottaa kantaa kuntaliitosasioihin. Tunnen kuitenkin sympatiaa sinne, koska äitini ja koko hänen sukunsa on sieltä. Ja vaimoni on susitien varrelta.
Mutta asia, joka pani minut tarttumaan kynään, oli viikolla 50 (10.12. 2014) ilmestynyt Järviseudun Sanomat, jossa mainittiin: “Hullujahan te olette, jos tänne liitytte”. Tunnen kymmeniä evijärveläisiä joka kylästä, enkä ole yhtään hullua tai edes puolihullua tavannut, mielestäni kaikki viksua porukkaa.

Mainos

Olen mielestäni parempi asiantuntija täällä lähes viisikymmentä vuotta asuneena kuin tämän jutun kirjoittaja. En tiedä, olemmeko me enempi vai vähempi hulluja- me, jotka olemme vapaaehtoisesti työn perässä tänne Pietarsaareen tulleet. Meitä on paljon.
Täällä on suuri porukka evijärveläisiä ja sieltä täällä kulkevia saanut leipänsä. Mainittakoon, että tämän susitien varrelta, missä nykyään vietän kesäni, pieneltä matkalta on muuttanut viisitoista tuntemaani henkilöä.
Niin kuin jokainen meistä tietää, meitä 1940–1950-luvulla syntyneitä on paljon, 6–10 lasta oli joka perheessä. Pakko oli leivän perässä jonnekin lähteä. Moni lähti tänne “järviseutulaisten Amerikkaan”, koska tämä oli lähellä. En ole mikään Pietarsaari-fani enkä väitä, että tämä olisi maanpäällinen paratiisi, mutta kyllä täällä on eläneeksi tullut. Useimmiten on leivän päällä ollut muutakin kuin ylähuuli.
Sehän on kylmä tosiasia, että täällä on ruotsinkielinen enemmistö ja joskus alkuun nuorena tunsi itsensä toisen luokan kansalaiseksi. Mutta ei se pahemmin enää häiritse. En pidä ongelmana, jos en osaa ruotsia, sillä asumme Suomessa. Ongelma on niillä, jotka eivät osa suomea.
Olen ollut täällä 46 vuotta, mutta pitäjän rajalla Perävainion metsikössä nuoruusvuodet kasvaneena olen saanut niin huonon kielipään, etten ole oppinut ruotsia kuin kaksi sanaa: “va saadu”. Enkä tiedä, mitä sekään tarkoittaa.
Tarkoitan tällä sitä, että täällä pärjää ilman kielitaitoa. Olen näiden vuosien aikana joutunut asioimaan ehkä kymmenissä toimistoissa ja virastoissa. Tulkkia en tarvinnut kuin terveyskeskuksessa, jos on ollut ulkomaalainen lääkäri.
Yksi iso plussa: täällä on palvelut lähellä. Kun joka päivä vanhenemme, on hyvä, että isot kaupat, apteekki, terveyskeskus – kaikki ovat noin kilometrin säteellä. Tunnen useampia ihmisiä, jotka ovat täällä kovalla työllä hankkimansa talon myyneet ja eläkkeelle päästyään muuttaneet synnyinseudulleen.
Kaikki eivät ole olleet tyytyväisiä, koska kaikki on vuosikymmenten aikana muuttunut. Tutuista on osa kuollut ja palvelut ovat kadonneet.