Lukijan mielipideartikkeli:

Evijärven Peruna Oy ei kaadu osingon maksuun

Evijärven Peruna Oy:n hallituksen puheenjohtajana ja Itikka Osuuskunnan toimitusjohtajana Reijo Flink antoi joulun alla lausunnon osakkeenomistajien halusta saada Evijärven Peruna Oy:hyn sijoittamilleen varoille tuottoa. Hän epäili yhtiön ajautuvan taloudellisiin vaikeuksiin, jos kahdeksan prosenttia matemaattisesta arvosta (noin kuusi euroa/osake) maksettaisiin osinkona.
Allekirjoittaneet olimme kutsuttuina mukana keskustelemassa hallituksen edustajien kanssa.
Osoitimme, että vuoden 2013 tilinpäätöksen mukaan taseeseen on kertynyt noin miljoona euroa varoja, joita yhtiö ei tarvitse liiketoiminnan hoitamiseen, vaan ne on sijoittettu osakkeisiin, jvk-lainoihin ja lainoihin muille yrityksille. Jakokelpoiset varat olivat yhteensä 2,442 miljoonaa euroa ja näiden lisäksi osakepääoma sekä ylikurssirahasto yhteensä 0,9 miljoonaa euroa. Liikevaihtoon, 2,425 miljoonaa euroa, suhteutettuna varat olivat erittäin suuret.
Taseeseen on kertynyt varallisuutta menneiden vuosikymmenien aikana. Entiset ja nykyiset viljelijät sijoittivat yhtiön osakkeisiin varojaan yli 0,8 miljoonaa euroa.
Takavuosina viljelijät ovat saaneet perunoistaan pienempää hintaa kuin yhtiöllä olisi ollut varaa maksaa. Yhtiö teki voittoa ja tase vahvistui.
Nyt tileillä ja epävarmoissa sijoituksissa makaa entisten ja nykyisten viljelijöiden sitkeällä työllä hankkima varallisuus odottamassa.
Yhtiön tuotannosta menee valtaosa Atrian eri tehtaille. Atrian maksamalla hinnalla on ratkaiseva osuus Evijärven Peruna Oy:n kannattavuuteen ja viljelijöille maksettavaan tilityshintaan. Myös
tehtaan maksamien rahtien osuudella on suuri vaikutus tulokseen.
Koska Lihakunta ja Itikka omistavat enemmistön Atrian äänivallasta, olisi ensiarvoisen tärkeää, että näiden osuuskuntien toimitusjohtajana ja Evijärven Peruna Oy:n hallituksen puheenjohtajana Reijo Flink valaisee osakkeenomistajille, minkälaisia strategisia päätöksiä Evijärven Peruna Oy:n toimintojen kehittämiseksi on tehty ja minkälaisia investointeja on suunnitteilla sekä millä toimenpiteillä yhtiön kannattavuus saadaan paranemaan. Viljelijöitä kiinnostaa myös, miten heidän koulutustaan tullaan kehittämään.
Ehdotuksemme kahdeksan prosentin osingon maksamisesta (yhteensä noin 250 000 euroa) on perusteltu, eikä millään tavalla heikennä tehtaan maksuvalmiutta eikä heikennä yhtiön mahdollisuuksia toteuttaa tarvittavia kehitystoimia. Pelko yhtiön kaatumisesta on täysin aiheeton. Yhtiön toiminta loppuu tai kaatuu vain siihen, ettei yhtiön kilpailukyky markkinoilla riitä, tai että yhtiö ei pysty maksamaan kilpailukykyistä hintaa perunan viljelijöille.
Atrialla ja Itikalla on yhtiön osakkeista yhteensä 13 prosenttia ja muilla, pääosin entisillä viljelijöillä ja heidän perillisillään, yhteensä vajaat 87 prosenttia. Osakkeenomistajia on yhteensä 928, ja perunoita tehtaalle toimitti tänä vuonna 62 viljelijää, joista kaikki eivät ole osakkaita.
Yhtiökokouksessa osakkeenomistajilla on valta päättää, miten yhtiöön kertyneitä voittovaroja käytetään ja jaetaan. Yhtiökokous voi päättää vain kyseisen tilikauden voitonjaosta eikä tulevien vuosien.

Mainos
Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Pohjanmaan Kristillisdemokraattien naisjärjestö vetoaa lapsen oikeuteen viettää aikaa vanhempiensa kanssa.

Kallisarvoinen lapsi

Lasten hätä ja nuorten ahdistus täytyy ottaa nyt todesta. Meillä on faktatietoa siitä, miten terveyden

Valtio kunnan kukkarolla.

Valtio kunnan kukkarolla 

Näyttää vahvasti siltä, että yhä kiristyvässä talousahdingossaan valtio kurkkii myös kuntien kukkarolle. Ei sinänsä mitään uutta

Jos Stubb valittaisiin, niin meillä olisi kokoomuslaiset pääministeri, ulkoministeri, puolustusministeri ja (entinen) kokoomuslainen presidentti, kirjoittaa Mauri Nygård mielipidetekstissään.

Pitihän se arvata!

Pitihän arvata, että Pekka Haavistoa lyödään seksuaalisesta suuntautumisestaan. Raamatun mukaan kuitenkin homous ja sen tukeminen

Pohjanmaan Kristillisdemokraattien naisjärjestö vetoaa lapsen oikeuteen viettää aikaa vanhempiensa kanssa.

Kallisarvoinen lapsi

Lasten hätä ja nuorten ahdistus täytyy ottaa nyt todesta. Meillä on faktatietoa siitä, miten terveyden

Valtio kunnan kukkarolla.

Valtio kunnan kukkarolla 

Näyttää vahvasti siltä, että yhä kiristyvässä talousahdingossaan valtio kurkkii myös kuntien kukkarolle. Ei sinänsä mitään uutta

Jos Stubb valittaisiin, niin meillä olisi kokoomuslaiset pääministeri, ulkoministeri, puolustusministeri ja (entinen) kokoomuslainen presidentti, kirjoittaa Mauri Nygård mielipidetekstissään.

Pitihän se arvata!

Pitihän arvata, että Pekka Haavistoa lyödään seksuaalisesta suuntautumisestaan. Raamatun mukaan kuitenkin homous ja sen tukeminen

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.