Tunnustusta mediakasvatustyölle

Suomen Sanomalehtien Liitto – johon Järviseudun Sanomatkin kuuluu – on saanut kansainvälistä tunnustusta kouluissa tekemästään mediakasvatustyöstä. Tunnustus tuli Sanomalehti opetuksessa -toiminnasta. Tunnustuksen myönsi sanomalehtien maailmanjärjestö WAN-IFR ja se jaettiin toiminnan 50-vuotisjuhlan yhteydessä.
Suomessa on tehty mediakasvatustyötä kolmanneksi pisimpään maailmassa. Järviseudun Sanomatkin on vuosittain mukana helmikuisen Sanomalehtiviikon merkeissä kouluissa. Koulut voivat tilata ilmaisia Järviseudun Sanomia ja lehdestä on resurssien puitteissa käyty koululuokissa kertomassa lehtityöstä. Järviseudun Sanomat on mieluista luettavaa myös lapsille ja nuorille.

Sanomalehtien Liiton 182 jäsenlehdestä 154 jäsensanomalehdellä on näköislehti verkossa. Nuoret käyttävät mielellään nettiä. Järviseudun Sanomat on tilattavissa nettilehtenä. Lehden voi lukea samanlaisena kuin paperilehdenkin millä tahansa mobiililaitteella ja missä päin maailmaa tahansa heti sen ilmestyttyä. Näköislehden hinta on paperilehteä halvempi. Opiskelemaan lähteneelle nuorelle lahjaksi tilattu näköislehti, samoin kuin paperilehtikin, ovat kuin kirje kotiseudulta.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Mikko Huhtala.

Itsenäinen Suomi

SUOMEN itsenäistyminen oli tapahtumasarja, jonka tuloksena Venäjän keisarikuntaan vuodesta 1809 lähtien kuulunut autonominen suuriruhtinaskunta vuonna

Karikkolaisia joulutunnelmissa: Antti Purola, Katja Kujala, Kaisa Perälä ja Maija Perälä.

Karikko laulaa taas joulutunnelmaa

KULTTUURIYHDISTYS Karikko ry:n perinteisiin kuuluu joululaulukierros Lappajärven palvelukodeissa. Tänä vuonna on vuorossa seitsemäs kerta: koronan

Kortesjärven Järvi-Veikkojen perinteinen Kortesjärven Joulu -lehti on ilmestynyt.

Kortesjärven Joulu on ilmestynyt

KORTESJÄRVEN Järvi-Veikkojen julkaisema Kortesjärven Joulu-lehti on ilmestynyt. Tämän vuoden lehti on jo 35. vuosikerta!

Tuhti lukupaketti

Harri Silvolahti.

Pyykinpesupäivä

RAAMATUSSA purppurakankaidenmyyjä Lyydia oli muiden naisten kanssa joen rannalla. Paavali Jumalan johdattamana tuli juuri oikeaan

Mikko Huhtala.

Itsenäinen Suomi

SUOMEN itsenäistyminen oli tapahtumasarja, jonka tuloksena Venäjän keisarikuntaan vuodesta 1809 lähtien kuulunut autonominen suuriruhtinaskunta vuonna

Karikkolaisia joulutunnelmissa: Antti Purola, Katja Kujala, Kaisa Perälä ja Maija Perälä.

Karikko laulaa taas joulutunnelmaa

KULTTUURIYHDISTYS Karikko ry:n perinteisiin kuuluu joululaulukierros Lappajärven palvelukodeissa. Tänä vuonna on vuorossa seitsemäs kerta: koronan

Kortesjärven Järvi-Veikkojen perinteinen Kortesjärven Joulu -lehti on ilmestynyt.

Kortesjärven Joulu on ilmestynyt

KORTESJÄRVEN Järvi-Veikkojen julkaisema Kortesjärven Joulu-lehti on ilmestynyt. Tämän vuoden lehti on jo 35. vuosikerta! Tuhti

Harri Silvolahti.

Pyykinpesupäivä

RAAMATUSSA purppurakankaidenmyyjä Lyydia oli muiden naisten kanssa joen rannalla. Paavali Jumalan johdattamana tuli juuri oikeaan

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.