Keskusteluharjoituksia espanjankielellä

Vimpelin yhteiskoululla opiskellaan innolla espanjan kielen alkeita. Piia Latvatalon pitämä kerho kokoontuu kerran viikossa syyslomaan saakka. Apuna espanjankielisten sanojen ja sanontojen opiskelussa käytetään sormi- tai käsinukkeja. Niiden avulla voi keskusteluharjoituksiin heittäytyä uudella tavalla. Kerhossa mukana olevat tytöt osaavat muiden muassa kertoa sujuvasti, mistä päin maailmaa ovat kotoisin. Vastikään kurssilla on opeteltu eläimiin liittyviä sanoja kissasta delfiiniin ja ketusta hevoseen.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Vilma Metsälä (vas.), Mari Takala ja Noora Mäenpää ovat tyytyväisiä siihen, miten aktiivisesti suomalaiset laittavat paistinrasvat kiertoon.

Kinkkutemppu tulee jälleen – yhden kinkun rasvasta valmistetulla dieselillä pääsee jopa kolme kilometriä

K-market Veto osallistuu myös tänä vuonna, kahdeksatta kertaa, Kinkkutemppu-kiertotaloustempaukseen. Jouluruokien valmistuksesta syntyvät paistinrasvat voi tuoda kaupan keräyspisteeseen kierrätettäväksi 18.12.2023-7.1.2024. Kinkkutemppu kierrättää jo kahdeksatta joulua peräkkäin paistinrasvat uusiutuvaksi dieseliksi. Kekseliäs kiertotalouskampanja onnistui viime vuonna keräämään 45 tonnia rasvajätettä.

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.