UKRAINAN kansankäsityöt ovat muinaisista ajoista lähtien olleet paitsi tapoja kaunistaa arkea, myös välttämättömyys jokapäiväisessä elämässä. Näiden joukossa punonta ja nahkurin työt ovat erityisessä asemassa. Nämä käsityön muodot ovat levinneet kaikilla Ukrainan alueilla ja ovat edelleen ajankohtaisia tänä päivänä, vaikka hieman muuttuneessa muodossa.
Punonta on ikivanha käsityö, joka on siirtynyt sukupolvelta toiselle. Esivanhempamme punoivat pajusta, ruokoista, oljista, maissin lehdistä ja joissakin paikoissa jopa hevosen karvoista. Suosituin raaka-aine oli paju – joustava, kestävä ja helposti saatavilla oleva.
Punottuja tuotteita käytettiin arjessa: koreja, pieniä koreja, laatikoita, laukkuja, tuoleja, huonekaluja, jopa lasten kehtoja. Maaseudun perheissä jokaisella oli useita koreja: sienien keräämiseen, elintarvikkeiden säilyttämiseen, tavaroiden varastoimiseen. Esimerkiksi minulla on kotona kolme pajukoria – käytän yhtä ostoksille kaupasta, toista otan kirkkoon pääsiäisenä, ja kolmas toimii koristeena ja säilytyspaikkana keittiössä. Nyt täällä, Suomessa, minulla on myös suomalaisista pajukoreista valmistettuja tuotteita, joissa säilytän hedelmiä ja leipää. Tämä ei ole vain kätevää, vaan myös kaunista.
Zakarpatian alueella, Iza-nimisessä kylässä, paikalliset mestarit ovat säilyttäneet pajupunonnan perinteen ja muuttaneet sen tulonlähteeksi. Sieltä voi löytää todellisia mestariteoksia: koreja, huonekaluja, valaisimia, jopa ravintoloiden koristeita. Punonta kehittyy myös Vinnytsian, Cherkasyin ja Poltavan alueilla.
Nahkurin työ on tänä päivänä vähemmän tunnettu, mutta menneisyydessä se oli elintärkeä. Nahkurit valmistivat nahkatuotteita: saappaita, vyöitä, suitsia, satuloita, hihnoja, laukkuja. Tärkein oli hevosen valjaat, sillä hevonen oli tärkein vetoeläin tilalla.
Isoisälläni oli hevonen, ja vaikka suurin osa valjaista ostettiin, hän teki itse joitakin asioita: hihnoja, kaulapantoja, alushihnoja. Hän itse käsitteli nahan ja ompeli sen sitten vahvalla langalla. Nämä tuotteet kestivät pitkään, ja joskus ne siirtyivät perintönä. Nahkurien tuotteet olivat paitsi käytännöllisiä, myös koristeltuja kohokuvioilla, metallielementeillä ja jopa taiteellisilla kuvioilla.
Tänään nahkureita on jäljellä vain vähän, mutta käsityö ei ole hävinnyt. Lvivin ja Ternopilin alueilla on vielä käsityöläisiä, jotka valmistavat nahka-asusteita käsin. Nykyajan mestarit yhdistävät vanhoja tekniikoita uusiin muotoihin – he ompelevat laukkuja, lompakoita, kirjojen kansia. Monet tällaiset tuotteet löytyvät markkinoilta tai verkkokaupoista, kuten Etsystä tai ”Etnomarkkinoilta”. Minulla on kaksi nahkalaukkua, joissa on kohokuvioituja kuvioita. Toinen laukku on ostettu Ternopilin alueelta, ja toinen on suomalaisen mestarin työ, ostettu täällä, Suomessa.
Nykyisin punonta ja nahkurin työt ovat myös taiteen ja kulttuuri-identiteetin muoto. Työpajoissa, museoissa ja oppilaitoksissa säilytetään tietoa, joka juontaa juurensa jopa esikristillisiin aikoihin. Nämä käsityöt heräävät uudelleen eloon innokkaiden ihmisten ansiosta, jotka arvostavat käsityötä, luonnonmateriaaleja ja perinteitä.
Pehmeät käsityöt eivät ole vain muisto menneisyydestä, vaan myös elävä osa nykypäivän ukrainalaista arkea.
Svitlana Zubenko
Lue myös:
