Kuinka tukea lapsen koulunkäyntiä kotona, tarvitseeko lapsi harrastuksia ja mikä on ruutuajan merkitys koulussa jaksamiseen? Muun muassa näihin asioihin vastasi Kortesjärven yhtenäiskoulun laaja-alainen erityisopettaja Jaana Ojala.
–Koululaisen tukemisessa ensisijaisen tärkeää on kysyä ja olla kiinnostunut: mitä kuuluu, mitä teitte ja mikä oli mukavaa. Kysyä, milloin on koe ja tarvitseeko niiden kanssa apua. Ykkösjuttu on se, että aikuinen on kiinnostunut ja pitää koulua tärkeänä, koska vanhempi myös viestii sanattomasti omalla asenteellaan ja lapsi imee sen, kuin pesusieni. Ja että olisi vuorovaikutus lapsen kanssa. Pienihän kertoo ilot ja surut, mutta murrosikään tultaessa vanhemmat ovat kaikkea muuta kuin mieleisiä. Kuuntelemiseen ja välittämiseen liittyvät myös rajat: läksyt tehdään ennen kuin lähdetään harrastuksiin tai peltotöihin. Rajat ja rakkaus menevät käsi kädessä.
Koulunsa aloittavilla olisi Ojalan mukaan hyvä olla hallussa perusasiat: ruokailu, vessassa käyminen ja ohjeiden kuunteleminen.
–Lasta kannattaa myös kannustaa kysymään, jos jotakin ei osaa tai tiedä. Vanhempien oppilaiden tulisi osata jo huolehtia omista tavaroistaan, sekä yläkoulussa kokeisiin lukemisesta.
Ruutuaikaa ja harrastuksia kohtuudella
Ojala korostaa riittävän unen merkitystä ja muistuttaa, että tutkimusten mukaan ruutuaika vaikuttaa uneen.
–Jos lapsi pelaa tai selaa puhelinta paljon, on rauhoittuminen hankalampaa ja tulee kiukkua. Jo yksi vajaamittainen yöuni näkyy koulussa kaiken ikäisillä. Siinä vanhempien tehtävänä on kuunnella omaa lastaan ja rajata ruutuaikaa. Jotkut lapset koukuttuvat helposti, toisiin se ei niin vaikuta. Lapsi kestää pettymyksiä, ja niitä meidän pitää myös lapselle tuottaa, sillä pettymyksensietokykyä tarvitaan elämässä ja koulussa.
Runsas ruutuaika vaikuttaa myös koulunkäyntiin.
–Lapsi, joka käyttää paljon ruutuaikaa, on ärtyneempi ja kyllästyy, hänellä ei ole sinnikkyyttä vaikean tai pitkän tehtävän kanssa. Lapsi ei kestä sitä hitaampaa rytmiä, eikä jaksa keskittyä.
Ojalan mielestä pienen koululaisen harrastuksissa tärkeintä on monipuolisuus.
–Mitä enemmän erilaisia lajeja harrastaa, sitä paremmat mahdollisuudet ovat kehittyä paremmaksi. Liian pienenä ei tarvitse erikoistua johonkin lajiin, eikä harrastuksen aina tarvitse olla ohjattua, pienillä leikki on paras. Ennen lapset leikkivät pihaleikkejä, mutta nyt jää enemmän aikuisten vastuulle tehdä tällaisia asioita kotona. Vapaailtoja viikossa tulisi olla enemmän kuin yksi.
Ojala ymmärtää, että arki vie rutiineineen ja harrastuksineen helposti mennessään.
–Vanhemmat saavat olla myös armollisia itselleen. Kun on siinä lapsen kanssa ajan hermolla ja kuuntelee, niin voi huomata asioita, joissa voisi kotona tsempata, esimerkiksi kysyä, onko lapsi tehnyt läksyt.
Marleena Lillstrang



