Siirry sisältöön
Uutiset
TÄTÄ kansantaidetta kutsutaan nykyään luonnolliseksi tekstiilivärjäykseksi (eco dyeing) – käsin tehtäväksi tekstiilien tai asusteiden värjäykseksi kasveilla: sipulinkuorilla, tammenlehdillä tai salvioilla. Nykyään eniten näkee luonnonsilkkihuiveja, joita ukrainalaiset käsityöntekijät valmistavat kontaktivärjäys-tekniikalla. Mutta lapsuudestani muistan, että me kutsuimme tätä tekniikkaa kasvivärjäykseksi. Isoäitini äidin sisko Paraska teki koko elämänsä hitsaajattarena tehtaassa savussa, paukkeessa, kipinöiden ja metallin keskellä Donbasissa. Kun hän jäi eläkkeelle, hän palasi kotikylään, missä oli syntynyt. Hän osti pienen talon lähellä siskoaan, kylvi kukkia, perusti mehiläistarhan, sillä hän rakasti kauneutta, hiljaisuutta, hunajaa ja savun tuoksua – ei hitsauksesta, vaan mehiläispesistä. Hän halusi yksinkertaisesti olla siellä, maassa, jossa hän tunsi jokaisen puun ja ...
Huhtikuisena iltana Rauno Alatalo istui ikkunan äärellä tietokoneensa edessä ja kirjoitti. Rinnassa, siellä syvällä, sykkii jotain, mitä en ole osannut nimetä vuosiin. Muistoja. Katkeransuloista surua. Ja samalla ihmeellistä, haurasta kiitollisuutta. Oli hänen oma juhlapäivänsä, raittiuden 25. vuosipäivä. Keravalla syntynyt, viisivuotiaana perheensä kanssa Vimpeliin muuttanut ja nyt Alajärvellä 25 vuotta asunut Alatalo tietää, millaista on olla ujo ja jännittävä nuori. Maailma oli äänekäs, vaativa, pelottava. Ja minä, ujo ja herkkä, eksyin siihen meteliin. En löytänyt paikkaani. –Ei ollut ketään kenelle, niistä asioista puhua. Peittelin jännittämistä niin, ettei siskokaan tiennyt. Jännityksen vuoksi koulu jäi kesken. Armeijaan meno kammotti niin, että Alatalo harkitsi ...
1950-luvun puolivälin sorateillä oli näky, joka sai kyläläiset hymyilemään ja lapset vilkuttamaan – kapea Mosse. Vaatimaton, mutta sitkeä ajopeli, viralliselta nimeltään Moskovitsh 401, oli monen suomalaisen ensimmäinen oma auto sodanjälkeisinä vuosikymmeninä, ja sellaisen voi vieläkin nähdä toisinaan. –Laihialta minä aikanani tuon ruhon toin, kunnostin ja laitoin museorekisteriin, kertoo Evijärven Pitkäsalossa asuva ja omassa metalliverstaassa elämäntyönsä tehnyt Heikki Lampakka. Vuoden 1956 kapea Mosse oli aikansa mittapuulla vaatimaton, mutta luotettava kulkija. 1,1-litrainen moottori kehitti 23 hevosvoimaa, huippunopeus oli 90 kilometriä tunnissa ja vaihteisto kolmivaihteinen. Lämmityslaite oli lähinnä toiveajattelua, ja auton 1,4 metrin leveys teki siitä hupaisan kapean. Kapean Mossen tarina alkoi toisen ...
