Siirry sisältöön
Järviseudulle, Kauhavalle ja Lapualle rakennetaan uutta paikallisopas- ja tarinankertojaverkostoa. Tavoitteena on saada alueen historia, tarinat, kohteet ja yritysten erityispiirteet nykyistä paremmin matkailijoiden koettaviksi sekä synnyttää löydettäviä ja varattavia opastus- ja elämyspalveluja. Mukaan voi lähteä kuka tahansa paikallisista tarinoista ja oppaana toimimisesta kiinnostunut – aiempaa opaskokemusta ei tarvita. Leader Aisaparin rahoittamassa ja Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelun hallinnoimassa Tarinankertojaverkostosta vetovoimaa -hankkeessa perehdytään Alajärven, Evijärven, Kauhavan, Lappajärven, Lapuan ja Vimpelin historiaan, kiinnostaviin kohteisiin ja paikallisiin tarinoihin. Samalla harjoitellaan opastamisen, asiakaskohtaamisen ja tarinankerronnan taitoja. Mukaan ovat tervetulleita alueen asukkaat, yrittäjät, matkailutoimijat, yhdistysten ja kylien aktiiviset toimijat sekä kaikki muut aiheesta kiinnostuneet. – Moni saattaa ajatella, ettei …
Väinöntalon koululaispäivien pitkä perinne jatkui, kun Evijärven alakoululaiset tutustuivat paikallishistoriaan piirtäen, tehtäviä ratkoen ja tarinoita kuunnellen. Kun koululaisilta kysyttiin, mikä Väinöntalon päivässä oli parasta, vastauksia tuli nopeasti: pakohuone, piirtäminen, tarinat – ja tietenkin kakku. –Pakohuone oli kivointa, yksi oppilaista kertoi. Toinen piti vanhoista esineistä ja kertomuksista. –On ollut kiva katsoa vanhoja asioita ja kuunnella vanhoja juttuja entisestä ajasta. Tekeminen on ollut koululaispäivien kantava ajatus jo vuosikymmenten ajan. Niina Kujalan ja Hanna Honkaniemen mukaan perinne ulottuu ainakin 25 vuoden taakse, mahdollisesti lähemmäs 30 vuotta. –Oppilaat tykkäävät siitä, että on toimintaa eikä päivä ole liian puuduttavaa. Samalla tulee historiaa ja tekemistä, Kujala …
Tulossa Tänään 16:00
Osta irtonumero
Elävää Järviseutua digikuvina