Siirry sisältöön
Lauantaina 7. maaliskuuta kello 14 Karvalan Unskilla kuullaan edunvalvontaan liittyvistä asioista juristi Tuula Viita-ahon kertomana. Tilaisuudessa kuullaan miten voi varautua yllättäviin tilanteisiin, mitä edunvalvontavaltuutus tarkoittaa, milloin edunvalvontavaltakirja tulisi laatia ja mistä asioista valtakirjalla voidaan määrätä. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. –Edunvalvonta on kaikkien täysi-ikäisten asia, ei pelkästään vanhusten ja muistisairaiden, vaan myös nuorten. Toivoisin, että ihmiset ymmärtäisivät mistä edunvalvonnassa on kyse, Viita-aho kertoo. –En ole edunvalvontaa itse aiemmin ajatellut. Jotenkin sitä on ajatellut, että eihän se minua koske, mutta koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu. Olisi tärkeä hoitaa edunvalvonta-asiat kuntoon jo nuorella iällä. Tuulan kanssa aiheesta juteltiin ja todettiin, että tällainen tiedotustilaisuus voisi olla paikallaan. Joten tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan edunvalvonnasta, kehottaa Heli Saariaho Karvalan Unskilta. Lue lisää aiheesta
Osuuskauppa KPO:n myynti kasvoi vuonna 2025 ollen 1 175,5 miljoonaa euroa. Toiminnan tulos säilyi vahvalla tasolla ennätysinvestoinneista huolimatta. KPO:n verollinen myynti oli viime vuonna 1 175,5 (ed.v. 1 132,0) miljoonaa euroa ja liikevaihto 954,0 (ed.v. 922,1) miljoonaa euroa. Tulos ennen veroja oli 31,7 (ed.v. 33,0) miljoonaa euroa. KPO investoi ennätykselliset 82,1 miljoonaa euroa palveluverkostonsa kehittämiseen. Bonusta, ylijäämänpalautusta, osuusmaksun korkoa ja maksutapaetua maksettiin 35,7 miljoonaa euroa. Myynti kasvoi edellisestä vuodesta 43,5 miljoonaa euroa eli 3,8 prosenttia. KPO:n verollisesta myynnistä päivittäistavarakaupan osuus oli 60,6, polttonestekaupan 14,5, autokaupan 11,5, käyttötavarakaupan 7,7 ja matkailu- ja ravitsemiskaupan 4,9 prosenttia. KPO:n market -toimialan myynti kasvoi edellisvuodesta …
Vaasan vaalipiirin Vihreät ovat nimenneet viisi ensimmäistä ehdokastaan ensi vuoden eduskuntavaaleihin. Ehdolle asetettiin Laura Ala-Kokko, kieltenopettaja, yrittäjä, Seinäjoki, Charlotta Ekman, nuorten mielenterveyden edistämisen asiantuntija, seksologi, Vaasa, Jonathan Hemming, rakennusalan yrittäjä ja projektipäällikkö, Mustasaari, Jenni Kuisti, sosiaalityöntekijä,YTM, Alajärvi sekä Aapo Virtanen, opiskelija, yrittäjä, Vaasa. Kaikki heistä toimivat kaupunginvaltuustossa ja/tai aluevaltuustossa omalla alueellaan. Piirin puheenjohtaja ja ehdolle nimetty Jenni Kuisti odottaa innolla kampanjointia sosiaaliturvan uudistamisen ja perustulon puolesta: ”Jokaiselle suomalaiselle maksettava perustulo yksinkertaistaisi sosiaaliturvaa, turvaisi välttämättömän toimeentulon jokaiselle ja vastaisi osaltaan muuttuvan maailman asettamiin haasteisiin. Perustulo tekee työn tekemisestä aina kannattavaa ja helpottaa opiskelun, yrittäjyyden tai osa-aikatyön yhteensovittamista.” Aiheesta aiemmin julkaistua
JPK:n alkusarja päättyi komeaan kotivoittoon, kun APV kaatui OmaSp areenassa 8–5. Samaan aikaan Helakiekko Kauhavalta otti vierasvoiton IFK Lepplaxistä, mikä tarkoitti pudotuspelien kutsuvan. Vastustajaksi tuli sarjaykkönen Kraft. Pelit käynnistyivät keskiviikkona Närpiössä. Ennalta tiedettiin, että haaste on JPK:lle valtava. –Kraft on panostanut kauteen todella isosti ja vahvistanut kauden mittaan joukkuetta useilla kovan luokan pelimiehellä, mainittakoon viimeisin hankinta, Latvian pääsarjassakin pelannut maalivahti Oskars Gusev. Jo ennestään joukkueesta löytyy pelaajia, joilla kokemusta sarjoista KHL, Latvian pääsarja, SM-Liiga, Mestis, U20 SM-Liiga, Latvian maajoukkue, Suomen U16, U17 ja U18 maajoukkue, kertoi joukkueenjohtaja Petri Koskenmäki. Vastaavasti JPK miehistöstä vain Tuukka Sironen on pelannut miesten Suomi-Sarjaa, Dominykas …
Suuren jääkarusellin rakentaminen on valtava urakka, joka vaatii suunnittelua, yhteistyökumppaneita, sahauskoneita ja innostuneita, sisukkaita sahaajia. Lappajärvi – Vimpelin alueella on muodostunut vahva sahausyhteisö, joka lähtee nyt jälleen yrittämään uutta maailmanennätystä. Edellinen, Guinnessin hyväksymä ennätys – 515-metrinen – tehtiin myös samaan paikkaan, mutta nyt tiimi yrittää tehdä vielä isomman. Yhdysvalloissa Mainessa sahattiin edellisen ennätyksen jälkeen 540-metrinen jääkaruselli, mutta Guinness ei ole hyväksynyt ennätystä. –Oli miten oli, me tehdään nyt isompi. Hakemus Guinnessille on mennyt jo ja tänään aloitetaan, kertoo jääkarusellimies Janne Käpylehto, joka on sahannut jääkaruselleja vuodesta 2017, lähes 100 kappaletta. –Tällä kertaa huomionarvoista on, että sahauskoneita on runsaasti! Niitä on …
13 henkilöä jätti hakemuksensa avoinna olleeseen Alajärven lukion rehtorin virkaan. Uuden rehtorin on määrä aloittaa huhtikuun alusta. Virkaa hakivat FM Hautamäki-Yamaguchi Johanna, Alajärvi, FM Huhta Kari, Kouvola, FM Iso-Rautio Valtteri, Kärsämäki, FM Kallioniemi Riia, Ikaalinen, FM Kauppila Matti, Kauniainen,FM Kettunen Juho, Alajärvi, FM, HTM Kilpiä Ville, Seinäjoki, FM Kumpulainen Eeva, Kristiinankaupunki, FM Luodeslampi Anne, Ähtäri, FM Pesonen Tuomo, Tampere, FM Pippola Lasse, Vimpeli, FM Saukko Miia, Alajärvi, FM Yrjänä Matti, Liperi. Lue myös nämä jutut liittyen Alajärven lukioon
Elävää Järviseutua digikuvina