Alajärvi ja Vimpeli pitivät kantansa kuntaliitokseen

Julkaistu:

Aihe:

Alajärven kaupunginvaltuustossa päädyttiin pitkien keskustelun jälkeen äänestämään Alajärven ja Vimpelin kunnan erityisestä kuntajakoselvityksestä ja esityksestä kuntarakenteen muuttamiseksi. Tapio Höykinpuro (kesk.) esitti muun muassa Ville Joensuun (kd.), Kauko Ukonmäen (kesk.) ja Pentti Hietalan kannattamana, että Alajärvi hylkää esityksen. Perusteluina olivat Vimpelin kielteinen kanta sekä Alajärvelle liitoksesta aiheutuvat kustannukset ja maksut, joista kaupunkilaiset joutuvat kantamaan osansa. Kaupunginjohtajan ja kaupunginhallituksen kanta voitti äänestyksen äänin 22-11. Kaksi äänesti tyhjää.

Vimpelin valtuusto pysyi jo aiemmin esille tuomassaan kannassa, jonka mukaan kunta haluaa pysyä itsenäisenä ja sillä katsotaan olevan edellytykset palveluiden järjestämiseen ja turvaamiseen kuntalaisille itsenäisenä kuntana myös tulevaisuudessa. Ennen varsinaisen kokouksen alkua valtuuston puheenjohtaja Anne Niemi (kesk.)ounasteli, että Vimpelin valtuusto tulee vastustamaan kuntaliitosta, ja Alajärvi puoltamaan.

Varsinaisessa kokouksessa Niemi kertoi yhteiskoulun ja lukion auditorion lehtereille kokoontuneelle noin 25 hengen yleisölle, että Vimpelissä on järjestetty useita valtuustoseminaareja, joissa valtuutetut ja varavaltuutetut ovat keskustelleet asiasta. Kokous kesti 12 minuuttia.

Näin ollen päätösvalta kuntaliitoksen toteutumisesta siirtyy valtioneuvostolle, joka käsittelee asian ennen juhannusta. Lue lisää aiheesta Järviseudun Sanomista huomenna.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.