Trombi aiheutti vahinkoja Evijärven hautausmaalla – siivoustyöt jatkuvat juhannuksen jälkeen
Tiistaina 22.6. iltapäivällä trombi kaatoi puita Risukankaan hautausmaalla Evijärvellä.

Keski-Pohjanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaan eteläosassa esiintyy lähitunteina voimakkaita ukkospuuskia, jotka aiheuttavat paikoin tuulivahinkoja. Irtain omaisuus on
Viime aikoina Pohjanmaan poliisi on vastaanottanut kahdeksan ilmoitusta varkauksista tai varkauden yrityksistä, jotka ovat kohdistuneet kirkkojen vaivaisukkoihin.
Palokunta sai eilen iltapäivällä hälytyksen, että linja-auto, jonka kyydissä oli kuljettaja ja yksi matkustaja, oli
Maastopalo Alajärven Kurejoella sai alkunsa roskien polttamisesta. Alajärven Juutintiellä illalla noin kello kahdeksan aikaan havaittiin keskisuuri maastopalo.
Linja-auto ja säiliöauto törmäsivät valtatien 19 ja Ekolantien risteyksessä Kauhavalla perjantaiaamuna.
Tiistai-iltana Kortesjärvellä tapahtui liikenneonnettomuus, jossa yksi ihminen loukkaantui vakavasti ja toinen lievemmin henkilöauton ajauduttua ulos Purmojärventieltä ja kyljelleen ojaan. Molemmat vietiin jatkohoitoon.
Pohjanmaan poliisi hoiti pääsiäisviikonloppuna (2.-4.4.) yhteensä 562 kpl hälytys- ja valvontatehtävää. Eniten poliisia työllistivät pahoinpitelyt, rattijuopumukset, nuorten kokoontumiset, liikenne ja vahingonteot.
Sunnuntaina 4. päivänä huhtikuuta, eri puolella Järviseutua havahduttiin kahteen kumeaan jyrähdykseen.

Keski-Pohjanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaan eteläosassa esiintyy lähitunteina voimakkaita ukkospuuskia, jotka aiheuttavat
Viime aikoina Pohjanmaan poliisi on vastaanottanut kahdeksan ilmoitusta varkauksista tai
Palokunta sai eilen iltapäivällä hälytyksen, että linja-auto, jonka kyydissä oli
Maastopalo Alajärven Kurejoella sai alkunsa roskien polttamisesta. Alajärven Juutintiellä illalla noin
Linja-auto ja säiliöauto törmäsivät valtatien 19 ja Ekolantien risteyksessä Kauhavalla
Tiistai-iltana Kortesjärvellä tapahtui liikenneonnettomuus, jossa yksi ihminen loukkaantui vakavasti ja
Pohjanmaan poliisi hoiti pääsiäisviikonloppuna (2.-4.4.) yhteensä 562 kpl hälytys- ja
Sunnuntaina 4. päivänä huhtikuuta, eri puolella Järviseutua havahduttiin kahteen kumeaan
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.