Pesäpallokatsomo kätkee monta tarinaa
NYT eläkeläisenä tapaan käydä Saarikentällä katsomassa jokaisen kotiottelun jos vain mahdollista. Jotenkin kulkeudun aina tietylle

Silmiin sattui jossakin Facebookin vanhojen valokuvien ryhmässä häissä otettu joukkokuva, jossa hääväen edessä istui muutama
MUISTAN vielä ajan, kun melkein joka talossa oli hevonen, jonka avulla tehtiin kaikki mahdolliset raskaat
NYKYISIN on itsestään selvää, että niin kylmää kuin lämmintäkin vettä saa hanan aukaisemalla. Vesijohto on
JOSKUS itseäkin naurattaa, kun hoksaa, miten joutavia asioita tulee miettineeksi. Aloin nimittäin jostakin kumman syystä
Kokkoja on poltettu pääsiäisen aikaan pohjanmaalla 1700-luvulta alkaen; Lakaniemen kokoilla 1960-luvun alussa yksi kohokohta oli makkaranpaisto.
Ja taas mennään 1960-luvulle, kun kylät oli täynnä väkeä, lähes joka talossa oli jonkinlaista maataloutta
TARINA alkaa 60-luvun alkupuolelta, kun kylissä oli vain pari autoa tai ei autoja lainkaan.
NOIDANNUOLTA on monien kansojen uskomuksissa pidetty noidan tai pahansuovan olennon käyttämänä aseena, jonka uskottiin tunkeutuvan

NYT eläkeläisenä tapaan käydä Saarikentällä katsomassa jokaisen kotiottelun jos vain
Silmiin sattui jossakin Facebookin vanhojen valokuvien ryhmässä häissä otettu joukkokuva,
NYKYISIN on itsestään selvää, että niin kylmää kuin lämmintäkin vettä
JOSKUS itseäkin naurattaa, kun hoksaa, miten joutavia asioita tulee miettineeksi.
Kokkoja on poltettu pääsiäisen aikaan pohjanmaalla 1700-luvulta alkaen; Lakaniemen kokoilla
Ja taas mennään 1960-luvulle, kun kylät oli täynnä väkeä, lähes
TARINA alkaa 60-luvun alkupuolelta, kun kylissä oli vain pari autoa
NOIDANNUOLTA on monien kansojen uskomuksissa pidetty noidan tai pahansuovan olennon
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.