Kesäsoinittajana kesäni alkoi jo toukokuussa ja jatkuu vielä koko elokuun, siis neljän kuukauden mittainen kesä, se kyllä kelpaa! Pitkään kesään mahtuu myös monenlaista, paljon odotettuja asioita, mutta myös uusia kokemuksia ja yllätyksiäkin. Vanhoihin tuttuihin tapahtumiin löytyi uusia näkökulmia työtehtävän kautta ja tulipa minun ensi kertaa koettua myös Kruunuhäät.
Soinittajana olen päässyt osallistumaan muun muassa Unelmien liikuntapäivään, Soinin luonto- ja erämessuihin, Kesäsoinilaisten iltaan, Kesämarkkinoihin ja Kruunuhäihin sekä vierailemaan Soinin upeilla retkeilyreiteillä ja kylillä. Myös mielenkiintoisia kohtaamisia on tullut vastaan, jäätelökioskeilla on ollut reippaita nuoria jäätelömyyjiä ja Naarasnevan tutkimusalueella Helsingin yliopiston tutkijoita sekä Lions-vaihdossa olevia nuoria, unohtamatta tietenkään paikallisia asukkaita tai kesäsoinilaisia. Mukavana yllätyksenä on tullut, että itselle vieraammatkin ihmiset ovat vastaan tullessaan pysähtyneet kyselemään soinittajan kuulumisia, joka mielestäni kertoo Soinin yhteisöllisyydestä ja yhdessä tekemisestä.

Kruunuhäiden lisäksi muutakin kulttuuria on riittänyt! Kirjastossa on ollut vaihtuvia näyttelyitä, joista nyt vuoron saa Eeva-Riitta Turpelan näyttely Neljä vuodenaikaa, joka on nähtävissä 4.–31.8. Kesän aikana auki oli myös Reijo Kivijärven 70-vuotisjuhlanäyttely. Paljastettiinhan myös Soinin viides Vaivaisakkamaalaus, jonka maalasi tänä vuonna Martta Valkeus. Musiikkia on ollut tarjolla erityisesti Parviaisen kylällä Puuhissa, jossa on eri esiintyjien johdolla vietetty tunnelmallisia iltoja. Myös historiaa esillä pitävä Kuninkaantupa on jälleen ollut kesän auki mielenkiintoisine näyttelyineen.
Myös liikuntaa on Soinin kesään mahtunut! On ollut erilaisia kuntokampanjoita, joista osa jatkuu vielä elokuun ajan ja uusiakin alkaa. Unelmien liikuntapäivässä oli ohjelmaa vauvasta vaariin, kun Kesän kuntoiluviikko keskittyi työikäisten liikuttamiseen. Uimakoulu järjestyi myös. Lisäksi lapsille ja nuorille on Soinin Sisu järjestänyt yleisurheilukoulun sekä Soinin Palloseura jalkapalloa ja saatiinhan jälleen myös jalkapallobiljardin mestarit selville.
Vaikka tästä minun nelikuisesta kesästäni on mennyt jo kolme kuukautta, niin vielä riittää elokuullekin tapahtumia, jotka kannattaa pitää mielessä! Eeva-Riitta Turpelan taidenäyttelyn mainitsinkin jo, se löytyy Soinin kirjastosta. Musiikin ystäville on keskiviikkona 13.8. Seeli Toivion konsertti Soinin kirkossa sekä lauantaina 16.8. Soinilaisten muusikoiden ilta yhteistalolla. Sunnuntaina 24.8. voi klo 14 nauttia EVEN KORISTA monologista vanhan pankin pihassa ja illalla testata omat tietonsa tai tuurinsa Soini-visassa Kuninkaantuvalla. Ja syksyn perinteistä Arpaisten patikkaa odottaville jo kalenteriin voi laittaa lauantain 13.9. Nämä ja muut tapahtumat lisätietoineen löytyy Soinin kunnan tapahtumakalenterista.
Nähdään Soinissa ja soinitetaan muualla!
Emmi Mäkipelto
Kesäsoinittaja















