VIIME vuonna lehtorina Helsingin yliopistossa aloittanut Jaana-Piia Mäkiniemi on kulkenut pitkän tien nykyiseen tehtäväänsä. Omien sanojensa mukaan hän oli Lappajärven lukiossa melkoisen rasittava tyyppi, jonka tulee kiittää kaikkia opettajia yleisestä kärsivällisyydestä kanssaan – ja ehkä luokkakavereitakin.
Mäkiniemelle Lappajärvi oli mieleinen kasvupaikka. Hän harrasti alakouluikäisenä melkein kaikkea, mitä silloin oli tarjolla: jumppaa, 4H-kerhoa, kuoroa, yleisurheilua, liikuntakerhoa, judoa ja vanhempana seurakuntanuoria, pesäpalloa ja ensiapupäivystämistä. Pienellä paikkakunnalla tämä oli mahdollista, kun etäisyydet olivat lyhyitä ja harrastukset edullisia tai jopa maksuttomia. Osassa harrastuksia hän oli hetken, osassa vuosia.
–Uskon, että tästä monipuolisuudesta on ollut hyötyä työelämässä: olen ollut pienestä pitäen tekemissä monenlaisten ihmisten kanssa ja tehnyt heidän kanssaan yhteistyötä. Se on tehnyt minusta avoimen monenlaisille ihmisille ja näkökulmille, Mäkiniemi pohtii.
–Olin myös innokas Heikin grillillä hengailija ja bilettäjä, hän naurahtaa.
Lappajärven lukiossa hän tykkäsi erityisesti psykologiasta, äidinkielestä ja kuvaamataidosta.
–Leena Juntunen sai minut innostumaan psykologiasta ja Sakari Viinamäki osasi jotenkin kanavoida puhumisen ja kirjoittamisen taipumukseni oikeaan suuntaan. Nykyisessä työssäni nämä innostuksen kohteet ovat joka päivä käytössä – puhun ja kirjoitan psykologiasta työkseni, Mäkiniemi kertoo.
Ylioppilaaksi vuonna 1994 kirjoitettuaan hän opiskeli Lapuan talouskoulussa ja valmistui sitten Espoossa sosiaaliohjaajaksi, joka nykyään vastaa sosionomin tutkintoa. Hankittuaan työelämäkokemuksia muun muassa päiväkodista, hän haki ja pääsi opiskelemaan sosiaalipsykologiaa Helsingin yliopistoon. Maisteriksi valmistuttuaan hän aloitti väitöstutkimuksen ruokaan liittyvästä moraaliajattelusta, mihin liittyi jatko-opintovuosi Tanskassa Roskilden yliopistossa.
Tampereen yliopiston työhyvinvoinnin tutkimusryhmään työllistymisen jälkeen hän on tutkinut työelämään liittyviä aiheita useissa eri työpaikoissa, kuten Työterveyslaitoksessa ja start up -yrityksessä, sekä täydennyskouluttanut johtajia ja työhyvinvointivalmentajia. Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa sosiaalipsykologian yliopistonlehtorina ja dosenttina hän opettaa muun muassa opintojaksolla Työhyvinvoinnin sosiaalipsykologiset perusteet.
–Tällä opintojaksolla käymme läpi keskeisiä työhyvinvointikokemuksia, kuten työuupumusta, työn imua, työhön tylsistymistä ja työriippuvuutta sekä niihin yhteydessä olevia, niitä selittäviä tekijöitä, kuten esimerkiksi työn luonnetta, sosiaalisia suhteita työssä sekä työhyvinvointia uhkaavia ja tukevia johtamistyylejä, hän sanoo.
Mitä Mäkiniemi sanoisi alan opiskelusta yliopistossa kiinnostuneelle järviseutulaiselle nuorelle?
–Voit opiskella psykologiaa, josta valmistuu mielenterveystyöhön, jossa vaaditaan laillistetun psykologin pätevyys. Sosiaalipsykologiaa opiskelemalla taas saa vahvan ymmärryksen siitä, miten ihminen toimii sosiaalisissa tilanteissa ja ryhmissä, työssä tai toisaalta, millaisia ovat vaikka erilaisten etnisten ryhmien väliset suhteet yhteiskunnassa, Mäkiniemi opastaa.
Lisäksi uusi soveltavan psykologian kandiohjelma, jossa Mäkiniemi myös opettaa, on mainio vaihtoehto. Sosiaalipsykologiasta valmistutaan valtio- tai yhteiskuntatieteen maisteriksi, ja sitä voi opiskella Helsingissä, Tampereella ja Itä-Suomen yliopistossa. Valmistuneet työskentelevät monenlaisissa tehtävissä. Hän haluaisi rauhoitella nykylukiolaista, joka on turhan huolissaan siitä, tekeekö oikean valinnan jatko-opintojen suhteen.
–Haluaisin muistuttaa, että meillä on nykyään järjestelmä, jossa suoritetaan kandi- ja maisteritutkinto erikseen. Voit siis hyvin hakeutua valitsemastasi kandiohjelmasta toiseen maisteriohjelmaan, jos tuntuu, että joku muu alkaakin kiinnostaa enemmän, lehtori neuvoo.
Työuupumus ja työssä koettu häpeä tutkimusaiheina
JAANA-PIIA Mäkiniemi tekee opetustyön lisäksi tutkimustyötä, joka liittyy laajemmin työelämään sekä erityisesti työhyvinvointiin ja sen kehittämiseen. Esimerkiksi Työuupumuksen alkulähteillä -tutkimushankkeen tavoitteena oli selvittää työuupumuksen koettuja syytekijöitä. Hankkeessa havaittiin, että työuupumus tuppaa uusiutumaan voimakkaasti.
–Se voinee johtua siitä, että työolot, joista uupumus on ”peräisin” eivät ole riittävästi muuttuneet: työtä on edelleen esimerkiksi likaa, työn tavoitteet ovat epäselvät tai työstä puuttuu itsenäisyys ja kehittymismahdollisuudet, mutta toisaalta se voi liittyä myös siihen, että yksilön tapa tehdä työtä kuormittaa häntä, Mäkiniemi analysoi.
Helsingin Sanomien laajassa lehtijutussa häntä haastateltiin tutkimuksesta suomalaisten töissä kokemasta häpeästä. Aihe on tärkeä, koska häpeällä on potentiaalisesti huonoja seurauksia työssä. Häpeällä on karkeasti ottaen kolmenlaisia seurauksia. Ensinnäkin seuraukset voivat olla rakentavia, myönteisiä.
–Esimerkiksi, jos loukkaamme sanoillamme toista, meitä voi kaduttaa ja hävettää, jolloin pysähdymme reflektoimaan tilannetta ja päätämme jatkossa toimia paremmin, Mäkiniemi kertoo.
Toisaalta tiedetään, että koettu häpeä, voi herättää myös aggressiivisuutta ja hyökkäävyyttä.
–Kun koemme voimakasta häpeää, voimme haluta vahingoittaa toista tai itseämme sanoin tai teoin. Se voi johtaa huonoihin seurauksiin. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi toisen loukkaamista tai huonoa vuorovaikutusta työssä, hän jatkaa.
Kolmanneksi häpeä voi johtaa välttelyyn, jäätymiseen ja vaikka tietojen piilotteluun.
–Kun meitä hävettää, saatamme alkaa vältellä häpeää aiheuttaneita tilanteita, emme halua osallistua yhtä aktiivisesti kuin ennen tilanteisiin, joissa epäilemme, että voi tapahtua jotain, joka herättää meissä häpeää, hän sanoo.
Häpeän välttely ja häpeän hallinta voi vaatia tunnetyötä, mikä voi taas lisätä työstressiä. Mäkiniemen mukaan on tärkeä tuoda esiin myös sitä, että työelämässä ihmiselämän heikkoudet ovat läsnä: emme osaa, teemme virheitä, esimerkiksi loukkaamme toisiamme ja sairastamme.
–Tämä voi hävettää meitä ja se on normaalia ja inhimillistä. Ehkä tutkimukseni voisi tuoda lisää inhimillisyyttä työelämään, hän toivoo.
Muutkin etälappajärveläiset mainostamaan Lappajärveä kuten Mäkiniemi
VOISIVATKO Lappajärveltä poismuuttaneet etälappajärveläiset toimia kunnan asukaslähettiläinä? Lappajärven brändin rakentajina heidän potentiaaliaan ei ole vielä hyödynnetty. Muualla asuvina he voisivat tarjota tuoretta näkökulmaa, joka houkuttelisi uusia asukkaita ja matkailijoita. Samalla lisääntyisi yhteisöllisyyden ja ylpeyden tunne lappajärveläisissä, kun maailmalle lähtenyt ”oman kylän tyttö tai poika” tuo mediassa esiin juurensa.
Asukaslähettilästyön ei tarvitse olla vakavaa sosiaalisessa mediassa, vaan kekseliään humoristista, kuten Jaana-Piia Mäkiniemi kirjoittaa LinkedIn-profiilissaan: ”Pohjalaisen pesäpallojoukkueen tiimipelaajaksi kouluttama varma vaihtolyöjä. Ei käytä voimaa vaan sijoittelee älyllä. Haluaa liikuttaa kärkeä ja rakentaa peliä. Kärkkyy hanakasti eteenpäin, mutta ei tykkää syöksyä.”
Helsingin Sanomien lehtijutussa Mäkiniemi mainitsee olevansa kotoisin Lappajärveltä, missä on tapana sanoa asiat suoraan. Etelä-Pohjanmaalla koetaan suoraan puhuminen myönteisenä rehellisen ihmisen merkkinä. Mäkiniemen mielestä eteläpohjalaisuus ylipäätään on asia, jota monet arvostavat, hieman vain ihmettelevät erilaista murretta.
–Lappajärvestä on helppo puhua hyvää ja myös suoraan: esimerkiksi järvi ja luonto herättävät kiinnostusta, hän kertoo.
Hän haluaisi tietää enemmän paikallisten yritysten palveluista ja hyödyntää eri palveluja Järviseudulle tullessaan.
–Odottaisin, että meihin etälappajärveläisiin suunnattaisiin voimakkaammin tiedotusta ja markkinointia, Mäkiniemi vinkkaa.
Tapani Tyynelä
