Poliisi otti perjantaina 22. toukokuuta Alajärvellä kiinni miehen, joka oli uhannut naapureitaan ja osoittanut poliiseja aseella, joka myöhemmin paljastui kuula-aseeksi.
Poliisi esitti miestä vangittavaksi Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa tiistaina 26. toukokuuta, mutta käräjäoikeus ei vanginnut häntä.
Tutkinnanjohtaja rikoskomisario Markku Kaperi kertoo, että esitutkinta etenee normaalin menettelyn mukaisesti ennen syyteharkintaa.
Poliisin näkemyksen mukaan kyseessä on ollut yksittäistapaus.
–Minun nähdäkseni asukkaiden ei tarvitse olla huolissaan, eikä yleinen turvallisuustilanne ole alueella heikentynyt, sanoo Kaperi.



