Johanna Annola julkaisi kevättalvella Langenneiden naisten talo -romaanin, joka on itsenäinen jatko-osa edelliseen romaaniin Valkenee kaukainen ranta.
Annola sanoo, että hänen kirjoihinsa tarttuu utelias lukija, joka haluaa tietää, miten ennen elettiin. Kirja onkin täynnä mielenkiintoisia yksityiskohtia, kuten herrain kaulusten pesua ja kiiltosilitystä. Tällaisissa suojakodeissa asuneet naiset tutkimusten mukaan pesivät, silittivät ja ompelivat.
–Tutkijan tausta auttaa historiallista romaania kirjoittaessa. Osan asioista tiesi ja osaan etsiä tietoa, koska joudun tekemään sitä työssänikin. Esikuvana oli Helsingin Eirassa sijainnut talo, mutta romaanissa sijoitin sen Kruununhakaan.
Päähenkilö Tekla on ronski nuori nainen, joka oli mukana jo edellisessä romaanissa. Nyt hän on tapahtumien pakottamana tullut Helsinkiin. Teklan pohdintoja seuratessa tuli monesti mieleen, että älä hyvä ihminen nyt pilaa elämääsi tuolla tavoin. Seuraavassa hetkessä Tekla onkin muuttanut mielensä ja suunnannut energiansa uusille urille.
Annola sanoo, että ei kirjoita feelgood-kirjallisuutta eikä välttämättä pyri viihdyttämään lukijoita. Ja emansipatorisia naisihmisiä hän ei halua kirjoittaa kirjoihinsa liikaa, koska se ei vastaisi sitä, mikä olisi ollut mahdollista tuohon aikaan.
Kirjailija naurahtaa, että tutkimustekstejä ei ole kovin mukava lukea, varsinkaan jos ne ovat englanninkielisiä. Hän haluaakin tuoda entisajan elämää esiin romaanin keinoin ja kertoa, miten marginaaliryhmät ja heikommassa asemassa olevat selviytyivät arjestaan.
Kirjassa Tekla suunnittelee koko ajan elämäänsä eteenpäin, ei luovuta, vaikka elämä roimii kynsille. Suunnitelmat ovat yltiöpäisiä, mutta Tekla muuttaa myös elämän suuntaa tarpeen tullen. Olisiko hän kuitenkin hyvä sankaritar? Rohkeutta ei puutu, joskin keinot ovat joskus mielenkiintoisia.
Naisten välinen ystävyys pilkahtelee pitkin matkaa esiin. Vaikka ihmiset ovat vähäväkisiä ja köyhiä, voi ystävän apu pelastaa, ainakin auttaa tiukassa paikassa.
Pidin tästä kirjasta myös siksi, että en alkusivulla kyennyt arvaamaan, miten tapahtumat kuljettaisivat päähenkilöitä. Tapahtumat sen kun soljuivat ja lukeminen oli helppoa niin kuin aina silloin, kun tekijä taitavan tarinan kehittelemisen lisäksi on hyvä kirjoittaja. Sellaista kirjaa on ilo lukea.
Aino Alppinen

Lisää Lappajärveltä:



