Toukokuussa 1979 Järviseudun asukkaiden ja mökkiläisten mitta tuli täyteen. Vedenjuoksutuksen seurauksena Lappajärven vedenpinta oli laskenut dramaattisesti, eivätkä lukuisat neuvottelut vesihallituksen kanssa olleet tuottaneet tulosta vedenpinnan ala- ja ylärajan säätämiseksi. Kansa nousi kapinaan ja rakensi padon Niskan sillalta Välijokeen.
Patokapina oli yhteisöllinen tapahtuma, kansanliike Lappajärven puolesta, johon osallistui tuhansia ihmisiä ikään ja sukupuoleen katsomatta.
Patokapinaa muistellaan lauantaina 2. toukokuuta Lappajärvellä Halkosaaren tanssilavalla. Muistelutilaisuuden avaa kirjailija Antti Tuuri kello 12 patokapinan muistomerkillä Niskan sillan kupeessa. Avauksen jälkeen muistelua jatketaan tanssilavalla, jossa kuullaan Antti Tuurin ajatuksia kirjoittamastaan kirjasta Kertomus järvestä. Tuuria tilaisuudessa haastattelee näyttelijä Matti Ristinen.
Tanssilavan tiloissa on mahdollisuus myös tutustua patokapinan valokuvanäyttelyyn ja muistella patokapinan vaiheita ja tunnelmia yhdessä kulttuurin moniottelijan Tuija Aholan johdolla. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu. Kaikille avoimeen tilaisuuteen toivotaan niin patokapinassa mukana olleita kuin siitä kiinnostuneita. Tilaisuus taltioidaan tulevaa dokumenttisarjaa varten. Patokapinan muistelutilaisuuden järjestävät Lappajärven kunta, Lappajärvi-seura, Halkosaaren tanssilava/MarcSound sekä Tuotanto Ristinen Oy.
Matti Ristinen, Katja Kujala



