Evijärven 4H-yhdistyksen kerhotoiminta on vilkasta ja tavoittaa vuosittain suuren joukon paikkakunnan lapsia. Viime vuonna kerhoissa kertyi yhteensä noin 1 500 käyntiä.
Kerhot on suunnattu erityisesti alakouluikäisille, ja mukaan ovat tervetulleita kaikki kiinnostuneet. Toiminnanjohtaja Hanna Honkaniemen mukaan kerhotoiminnan vahvuus on monipuolisuus ja joustavuus.
–Kerhovalikoima elää lasten kiinnostuksen mukaan. Kaikki kerhot eivät enää kestä koko lukuvuotta, vaan osa toteutetaan lyhyempinä jaksoina. Esimerkiksi metsäsalapoliisikerho voi kokoontua muutaman kerran ja sen jälkeen tilalle tulee vaikkapa kokkikerho, Honkaniemi kertoo.
Viime aikoina tarjolla on ollut muun muassa kokki-, kädentaito- ja liikuntakerhoja sekä luistelua ja metsäsalapoliisitoimintaa. Lisäksi kesäisin järjestetään kesäkerhoja, mikä lisää lasten mahdollisuuksia osallistua toimintaan myös loma-aikana.
Kerhot ovat matalan kynnyksen harrastuksia, joissa jokainen lapsi on tervetullut. Toimintaan osallistuminen ei vaadi aiempaa kokemusta, ja kaikki osallistujat kuuluvat vakuutuksen piiriin. Kerhoissa korostuvat yhdessä tekeminen, kokeileminen ja oppiminen turvallisessa ympäristössä.
–Kerhonohjaajat ovat meille äärettömän tärkeä voimavara. He mahdollistavat sen, että kerhoja voidaan järjestää myös kylillä, Honkaniemi korostaa.
Evijärven 4H-yhdistys täyttää tänä vuonna 90 vuotta, ja kaikki kerholaiset saivat 4H-paidat. Pitkä perinne näkyy myös ohjaajatilanteessa.
–Evijärvellä kerhonohjaajista ei ole pulaa, päinvastoin. Kun jokin kerhonohjaajan paikka vapautuu, siihen on usein jo uusi vetäjä valmiina, Honkaniemi kertoo.
Kerhonjohtajina, leiriohjaajina ja nuorten ryhmien vetäjinä työllistyi viime vuonna 13 nuorta. Lisäksi nuoria on ollut töissä esimerkiksi tonttuina ja erilaisissa perhetapahtumissa.
Yhdeksäsluokkalaiset Aino Kirsilä ja Maija Matilainen ohjaavat taide- ja kädentaitokerhoa. Kerho on suunnattu alakouluikäisille, ja siihen osallistuu yhteensä 12 lasta.
–Olemme olleet mukana 4H:ssa pienestä asti, ja nyt olemme ohjanneet kerhoa jo kaksi vuotta. Meillä on aika vapaat kädet suunnitella tekemistä, ja kerhossa piirretään, maalataan ja tehdään käsitöitä, he kertovat.
Torstaisin kokoontuvassa Hannankerhossa käy 1.–3.-luokkalaisia lapsia, muun muassa Elli Laukkonen ja Alisa Asuinmaa.
–Parasta on se, että täällä on kivoja kavereita ja saa tehdä käsillä kaikenlaista, kertoo yhdeksänvuotias Elli.
–Mukavinta ovat kaverit, joiden kanssa saa olla yhdessä, Alisa vahvistaa.
Leevi Norrena





