Tiistaina 7. huhtikuuta jatkui Lakis Areenan kirjailijavierailujen sarja, kun YLE:n ulkomaantoimittaja Maxim Fedorov saapui kertomaan Suomen ja Ukrainan kohtaloista 1900-luvulla.
Yleisöä alkoi virrata Areenalle jo hyvissä ajoin nauttimaan kyläseuran kahvion antimista ja hyvissä ajoin ennen iltakuutta oli salissa parisataapäinen yleisö odottamassa Fedorovin esitystä. Tunnelma oli odottava ja jopa hieman jännittynyt. Jännitys laukesi kuitenkin saman tien, kun Maxim kertoili tulomatkalla sattuneista kommelluksista saaden yleisön tuon tuosta hörähtelemään ääneen.
Maxim saapui Järviseudulle hyvissä ajoin, jotta oli ehtinyt käydä tutustumassa niin Alajärven, Lappajärven kuin Vimpelinkin nähtävyyksiin. Olipa kiivennyt myös Lakeaharjun näkötorniin.
Hän kertoi olevansa aidon kiinnostunut vierailukohteistaan ja niiden historiasta ja niinpä Seppo Kataja luovutti Maximille tekemänsä Lakaniemi-Pokela-Pyhälahti-Viitaniemi-kyläkirjan.
Fedorov kertoi myös oman tarinansa aloittaen suomen kielen opiskelusta silloisen Leningradin yliopistossa. Yliopisto oli järjestänyt opiskelijoille suomen kielen kursseja myös Suomessa, mutta venäläiseen tapaan kaikki ei mennyt kohdalleen: kurssipaikka oli täysin ruotsinkielisellä Karjaalla ja apuun hälytetyn suomen kielen opettajan äidinkielikin oli ruotsi. Lopulta Maxim muutti Suomeen, opiskeli Helsingin Yliopistossa suomen kielen maisteriksi ja hieman vahingossa ajautui Ylen ulkomaantoimittajaksi.
Myös kirjailijaura alkoi erikoisesti. Maximin oli ensin tarkoitus alkaa tehdä dokumenttiohjelmia Ukrainan eri paikoista Ville Haapasalon tapaan, mutta kun tuottajaa ei löytynyt, tuli ajatus tehdä kirja ohjelmien sijaan. Hetken epäröinnin jälkeen Maxim päätti tehdä kirjan, joka ilmestyi vuonna 2023. Kirjoja onkin sitten ilmestynyt vuosittain, ja pian ilmestyy hänen neljäs kirjansa.
Itse esitelmässä Maxim kävi läpi aiheen mukaisesti Suomen ja Ukrainan yhteisiä kohtaloita ystävyyskaupungeista sotavuosien tapahtumiin, kun ukrainalaisia sotajoukkoja pakotettiin sotaan myös Suomen rintamille. Ukrainalaisten kannalta lohduttomin tapahtuma oli tietysti Raatteen tien taistelu Suomussalmella. Esityksen jälkeen Maxim vastaili vielä seikkaperäisesti yleisön kysymyksiin.
Kysäisin parilta henkilöltä yleisön joukosta tunnelmia esityksen jälkeen. Vapaussotiemme Lakeuden perinneyhdistyksen puheenjohtaja Veli Suvanto olisi toivonut enemmän asiatietoa, mutta oli toki tyytyväinen esitelmään. Myös vimpeliläinen Erkki Kamppila oli tyytyväinen esitykseen, ja erityisesti sen huumori viehätti Erkkiä. Eipä käynyt aika itsellänikään pitkäksi ja sen huomasi siitä, että takapuoli ei puutunut lainkaan. Sitten vain odottelemaan, kun Teemu Keskisarja saapuu Areenalle 20. huhtikuuta.
Heikki Salmela








