Olen jo useita kertoja kirjoittanut lapsuusmuistoistani siitä, kuinka isoisäni ja isoäitini viettivät Herran Kynttilänpäivää, jota juhlitaan 2. helmikuuta. Tänään nämä muistot nousivat jälleen mieleeni. Kynttilänpäivä on kiinteä kirkollinen juhla neljäntenäkymmenentenä päivänä joulun jälkeen. Kirkoissa, jotka noudattavat uusjuliaanista tai gregoriaanista kalenteria, se osuu juuri 2. helmikuuta. Isoäiti kertoi, että sinä päivänä talvi kohtaa kevään
Meidän perheessämme kynttilänpäivä oli erityinen päivä, täynnä lämpöä, valoa ja ikivanhoja merkkejä. Aamulla isoisä meni kirkkoon, jossa vihittiin kynttilänpäivän kynttilä, ukkoskynttilä. Se tuotiin kotiin suurella kunnioituksella ja sytytettiin vain tärkeinä hetkinä: kovan ukkosmyrskyn aikana, vakavan sairauden kohdatessa tai ennen pitkää matkaa. Uskottiin, että se suojeli kotia salamaniskuilta, tulipalolta ja pahoilta voimilta sekä toi rauhaa sieluun.
Isoäiti ja isoisä seurasivat erityisen tarkasti päivän säätä. He sanoivat: ”Millainen sää on kynttilänpäivänä, sellainen on kevätkin.” Jos päivä oli aurinkoinen ja kirkas, odotettiin varhaista lämpöä. Jos taas riehui lumimyrsky, tai pakkanen oli kova, kevään uskottiin tulevan myöhään ja olevan kylmä. Vesipisarat katolta ennustivat hyvää satoa, ja tuuli vaihtelevaa säätä koko vuodeksi.
Kynttilänpäivän symboliikka oli rikas ja monimerkityksinen. Se ei ollut vain talven ja kevään kohtaaminen, vaan myös hengellinen kohtaaminen – valon ja pimeyden, toivon ja odotuksen. Kansan mielikuvituksessa talvi ja kevät ikään kuin kiistelivät keskenään siitä, kumpi voittaa ja saa vallan jatkossa. Siksi ihmiset kuuntelivat jokaista pientä yksityiskohtaa: miten jää rätisee, miten aurinko paistaa, heliseekö pakkanen ilmassa.
Iltapäivällä talossa vallitsi rauha. Raskasta työtä ei tehty, sillä uskottiin, että se, joka työskentelee kynttilänpäivänä, ajaa onnen pois kodistaan. Sen sijaan puhuttiin tulevaisuudesta, tehtiin suunnitelmia ja muistettiin esi-isiä. Isoisälle ja isoäidille tämä oli toivon päivä – toivo lämmöstä, hyvästä sadosta ja perheen rauhasta. Tänään se on myös toivo rauhasta Ukrainassa.
Noina kaukaisina lapsuuden päivinä en olisi voinut kuvitella, että nämä muistot eläisivät minussa vielä tänäänkin kuin sen vihityn kynttilänpäivän kynttilän lämmin liekki – yksinkertainen mutta syvällinen merkki yhteydestä perhemuistiin, kansanviisauteen ja usko siihen, että kylmän ja pimeän talven jälkeen tulee aina aurinkoinen ja lämmin kevät.
On mielenkiintoista, että tämä usko ja tarkka luonnon havainnointi, nopean kevään odotus, saa myös muita, maallisempia ilmenemismuotoja, jotka elävät rinnakkain uskonnollisen perinteen kanssa.
Murmelinpäivä on juhla, jota vietetään niin ikään 2. helmikuuta Ukrainassa ja joissakin muissa maissa, erityisesti Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Sinä päivänä tarkkaillaan murmelia: jos se näkee varjonsa, uskotaan talven jatkuvan pidempään, ja jos ei, kevään sanotaan tulevan aikaisemmin. Tämä on pikemminkin iloinen perinne ja kansanmerkki kuin tieteellinen sääennuste.
Svitlana Zubenko
