Nykäsen Mattihan se murjaisi aikoinaan otsikon lentävän lauseen. Oikeassahan Matti oli, sillä hautamontun pohjalla maatessa vaihtoehdot ovat vähissä.
Lapsena elämä on helppoa, vaikka eihän sitä silloin ymmärrä, eikä osaa arvostaa. Vanhemmat huolehtivat syömisestä, pukeutumisesta, jopa harrastuksista ja kaikesta muustakin. Muistelen, että lapsena toiveena oli pian kasvaa isommaksi, saada tuppipuukko, henkseleiden tilalle vyö ja muita vastaavia käytännön asioita. Iän karttuessa toiveet muuttuivat ja hartaana odotin itsekin, että täyttäisin 18 vuotta ja pääsisin autokouluun. Ja tuohan se täysi-ikäisyys muitakin mahdollisuuksia, jotka on lapsilta kielletty.
Eihän lapsena ja nuorukaisena itse elämää ajatellut millään tavalla. Vanhusten hautajaisissa ehkä hieman hiljentyi, mutta ajatus omasta kuolevaisuudesta oli kovin etäinen. Lapsena muutamaa vuotta vanhemmat henkilöt tuntuivat hirveän kokeneilta ja oikeastaan sama tilanne nuorukaisenakin. Tansseissa piti tarkoin varoa, ettei vain hae tanssimaan vanhempia naisia.
Opiskeluaikana elettiin laulun sanoin varmaankin täyttä elämää, mutta eipä sitä silloinkaan sen kummemmin pohdittu. Sitten alkoivatkin ruuhkavuodet ja elämä oli täynnä perheen perustamista, asunto- ja opintovelkaa, muuttoja, työkiireitä ja kaikkea mahdollista. Nuorena riittää uskoa itseensä ja tulevaan, eikä turhia jäädä märehtimään – varsinkaan, jos terveyttä riittää.
Vaan eihän sitä loputtomiin riitä. Keski-iän jälkeen alkaa ystäviä ja tuttuja tipahdella kyydistä ja kaikenlaista pikku vaivaa tulee itsellekin. Onneksi velat on maksettu ja lapset omillaan maailmalla. Viidenkympin jälkeen tuntuu, että töissä on kuljettu jo piisaalle asti, ja eläkkeellekin voisi pian jäädä. Eläkkeelle pääsyä ei pidä turhaan odotella, sillä vuodet vierii kiihtyvällä vauhdilla ja yksi kaunis päivä huomaa olevansa oikeasti eläkkeellä. Valitettavasti ei kannata hihkua, että nyt on elämä edessä, sillä se on kyllä auttamatta takana. Eläkeukkona ja -eukkona on toki aikaa ja vapaus yrittää tehdä niitä asioita, joita aikaisemmin ei ehtinyt. Ei vain tahdo olla enää intoa, voimat hiipuu ja yksi sun toinen paikka kehossa ilmoittelee saman tien, jos jotakin raskaampaa tekee.
Elämä on ainutkertainen retki ja siinähän ei voi edetä kuin päivä kerrallaan. Pitää vain koettaa iloita jokaisesta päivästä ja elää se itseä ja lähimmäisiä tyydyttävällä tavalla.
Heikki Salmela
