Yksi elämäni vuosi vilahti ohi kuin nopea juna. Jälleen kerran, palaten vanhaan tapaani kirjoittaa itselleni kirje uudenvuodenyönä, avaan kirjeen, jonka kirjoitin itselleni 31.12.2024, ja jaan sen tekstin mielelläni kanssanne, rakkaat lukijani.
Hei Svitlana,
kirjoitan sinulle tänä vuonna erityisellä jännityksellä – kuin pitäisin käsissäni lämmintä lankaa, joka yhdistää sen, kuka olet nyt, ja sen, kuka olet vuonna 2025. Jos luet nämä rivit uudenvuodenyönä, 31.12.2025, se tarkoittaa, että kaikki on hyvin: olet jälleen jaksanut, jälleen löytänyt voimaa ja sinnikkyyttä jatkaa eteenpäin, silloinkin kun tie välillä katosi jalkojesi alta.
Asut yhä ulkomailla pakon edessä, et omasta tahdostasi. Ja tiedän, kuinka kipeältä tuo sana ”pakon edessä” tuntuu. Se on aina poikittain sielussa kuin vieras kivi taskussa. Mutta samalla haluan, että muistat: et paennut, vaan säilytit itsesi. Joka päivä todistit, että osaat rakentaa elämäsi uudelleen, missä ikinä oletkin, ja juuri siinä on sinun voimasi. Mutta muista aina ne, jotka olivat rinnallasi, tarjosivat olkapäänsä ja ojensivat auttavan kätensä elämäsi vaikeina hetkinä. Opettele olemaan kiitollinen, äläkä koskaan unohda sitä.
Toivon, että hengität nyt hieman vapaammin. Että olet lakannut soimaamasta itseäsi väsymyksestä, kyynelistä ja halusta joskus vain kadota kaikilta tutkista. Muistatko, kuinka pidit taukoa heikkoutena? Toivon, että Suomi on jo opettanut sinua näkemään levon itsestä huolehtimisena eikä suurten tavoitteiden pettämisenä.
Haluan uskoa, että vuonna 2025 olet jo löytänyt pieniä kodin saarekkeita täältä, Suomesta: kahvin tuoksun lempipaikassasi, tuttujen ihmisten naurun, muutamia lauseita uudella, mutta ei enää vieraalla vaan jo rakkaalla suomen kielellä, jotka koskettavat hellästi sydäntäsi. Ne eivät korvaa kotimaata, mutta antavat tunteen siitä, ettet liukene vieraaseen maailmaan.
Haluan myös kovasti, ettet unohda unelmoida. Ei vain siitä, että sota päättyy ja näet vielä joskus kotisi, vaan myös siitä, kuka haluat olla täällä, missä nyt asut, mitä haluat luoda ja mitkä ovet avata. Älkööt unelmat muuttuko taakaksi – olkoot ne valona edessäsi, eivätkä syynä soimata itseäsi.
Ja kaikkein tärkeintä: haluan, että olet lempeämpi itsellesi. Olet aina ollut vaativa, joskus jopa kivun rajalle asti. Mutta sinä olet elävä, aito – se, joka nousee kerta toisensa jälkeen. Vaali tätä kykyä ja tätä lempeyttä maailmaa kohtaan, silloinkin kun maailma ei aina ole lempeä sinulle.
Uskon sinuun. Ja tiedän, että vuosi 2025 toi sinulle jotakin hyvää – ellei heti, niin vähitellen, pienin askelin, jotka huomaat vasta myöhemmin.
Rakkaudella – minä, mutta menneisyydestä, vuodesta 2024.
Svitlana Zubenko
