Se on lähempänä neljääsataa kuin kolmeasataa vuotta.
Leukani taisi loksahtaa. Ei voi olla totta! Vuosikymmenien koulima metsäkoneyrittäjä oli toki asiantuntija parhaasta päästä, mutta sittenkin… En jaksanut sitä heti kohta uskoa.
Kysymys oli pihapiirimme reunustalla kasvaneesta ikikuusesta. Jos ystäväni oli oikeassa, niin sen siemen oli leijaillut kallioisen rinteen juurelle Ruotsin vallan aikoihin joskus 1600-luvun puolivälin paikkeilla. Varreltaan vielä hentona se oli varttunut läpi nälkävuosien ja monenmoisten suomalaisia kurittaneiden kriisien. Se oli uhmannut kaikkia ilmaston hyökkäyksiä aina toissa kesään saakka, jolloin yllättävä kesämyrsky koukkasi sen selustaan ja puhkui idän puolelta metsänvaltiaan kumoon.
Kaikilla asioilla ja ilmiöillä on juurensa. Karrikoiden sanotaan, että perhosen siivenisku Afrikan länsirannikolla voi käynnistää prosessin, joka viikon parin kuluessa poikii hurrikaanin Amerikoissa. Sellaisen kynsissä eivät vahvimmatkaan juuret auta.
Myös jokaisella ihmisellä on juurensa. Niiden avulla hän yrittää tarrata kiinni elämänsyrjään ja raivata itselleen tilaa. Kysymys on paljon muustakin kuin biologiasta tai dna:sta. Siitä kertovat yli valtakunnan rajojen vyöryvät juuriltaan revityt pakolaisvirrat. Me pelkäämme heitä ja he pelkäävät meitä. Ollaan muukalaisia toisillemme puolin ja toisin.
Loputonta juupastelua riittää siitä, onko ihminen juuriltaan hyvä vai paha. Jos suostumme kuuntelemaan historian kuiskausta vuosisatojen takaa, herää omahyväisenkin mieleen epäilys tuosta hyvyydestä. Pahimpaan mittavirheeseen sortuu se, joka vertailukohteeksi valitsee oman itsensä.
Ovatpa meidän arviomme millaisia tahansa, astuu joka ainut meistä kerran vaakaan, joka ei katso henkilöön. Sama kohtaa vahvinta, nopeinta, kauneinta, rikkainta, viisainta yhtä lailla kuin kerjäläistä. Ja viimein nousee eteen se myrsky, joka on vankimmallekin liikaa. Tai sitten lahoamme hitaammin sisältäpäin, niin kuin monille meistä tapahtuu.
Mutta Israelin heimojen kantaisä Jaakob pääsi ainakin hyvin lähelle tavoitetta elää terveenä ja kaatua paikoilleen. Voit lukea 1. Mooseksen kirjan luvusta 49, kuinka hän pitemmän kaavan kautta siunasi kaikki 12 poikansa. Jaettuaan sitten viimeiset patriarkaaliset ohjeensa, hän nosti jalkansa vuoteeseen. Sitten hän kuoli ja tuli otetuksi heimonsa luo.
Se oli siinä. Sairaan siistiä, eikö? Nykymurteella sanottuna.
Jorma Uimonen, Alajärven vapaaseurakunta
Lue myös nämä
