Auringon säteet valaisevat pihassani kasvavan suuren vaahteran lehtiä. Mikä huikaiseva väriloisto. Vihreää, keltaista, oranssia, punaista, kaikissa niiden eri sävyissä ja kuitenkin kaikki täydessä harmoniassa. Eletään syksyn kauneinta ruskan aikaa. ”Kauniisti Hän on kaiken tehnyt aikanansa,” sanotaan saarnaajan kirjassa. Ajattelen, että kaiken tämänkin Hän on ihmisten iloksi luonut ja suonut. Mutta mikään ei täällä maailmassa ole pysyvää, vaikka niin toivoisikin.
Vain pienen ajan rahtusen kuluttua katselen tuota samaa maisemaa ikkunani läpi. Sade rummuttaa lasiin ja muotoilee siihen suuria kyynelpisaroita. Tuuli repii kauniin puun lehtiä alas. Niitä leijailee yksitellen ja yhdessä, kuin toisiaan kädestä pitäen. Jotkut lehdistä näyttävät kuin tarrautuisivat lujasti oksasta kiinni haluamatta irrottaa. Tuuli pyörittää sitä vinhasti, kuin sanoen irrota, irrota, anna vain periksi, näin täytyy tapahtua, jotta uusi elämä voisi syntyä. Maa peittyy lehtien alle. On haikea ja ehkä vähän surullinenkin olo tuota katsellessa.
Mietin tätä kaikkea mitä näen. Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Se hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa. Miksi lehdet muuttavat väriään? Mikä saa sen aikaan? Onko kaikki vain sattumaa? Ei voi olla, eikä ole. Värinmuutoksen lehdissä ja lehden irtoamisen puusta syksyllä, täytyy tapahtua. Sen takana on suuri ja viisas suunnittelija. Ei suinkaan sattuma tai pakkasyö ja myrskytuuli.
Puu valmistautuu kylmään talvikauteen. Näin tapahtuu täällä pohjoisen arktisissa oloissa aina syksyisin. Lehdissä oleva vihreä voima on hiljalleen siirtynyt puiden runkoon suojaamaan sitä talven pakkaselta ja kylmältä. Se siirtyy odottamaan kevään lämpöä, jolloin uusi elämä voisi taas alkaa. Tästä luovuttamisesta syntyy ruskan väriloisto. Kevään tullen puun juuri ja runko alkavat luovuttamaan tätä uutta voimaa uusiin, vihreänä puhkeavin lehtiin. Elämän kiertokulku jatkuu vuosi vuodelta.
Elämä ei ole hallittavissamme
JOSKUS me ihmiset ajattelemme hallitsevamme omaa elämäämme. Mutta niin vain ei ole. Tulee hallaöitä ja myrskytuulia, jotka muuttavat, repivät ja riepottavat elämäämme. Meitä riisutaan omasta voimastamme ja loistostamme. Meitä revitään irti toisistamme ja juuriltammekin. Näin joskus tapahtuu, että huomaisimme, ettemme me kannata elämäämme, ettei se ole hallittavissamme. Raamattu sanoo, että juuri, joka on antanut meille elämän, on Jumalassa ja se kannattaa meitä. Sen huomaaminen on joskus hyvin tuskallista. Kun omat voimamme ovat lopussa ja kaikki ei olekaan meidän kontrollissamme. Silloin Jumala meidän Taivaallinen Isämme sanoo: ”Älä pelkää, minä olen sinut lunastanut, Minä olen sinut nimeltä kutsunut. Sinä olet minun”. Minun tykönäni on anteeksiantamus ja rauha. Anna elämäsi minun johdatukseeni ja huomaat, että Elämä kantaa.
Leena Kataja
