Lukijan mielipideartikkeli:

Hyväntahtoisia henkiä 

Evijärveläisessä mökissä on sattunut useita yliluonnollisia tapauksia. Kuva: Freepik.
Evijärveläisessä mökissä on sattunut useita yliluonnollisia tapauksia. Kuva: Freepik.

Joskus nuorena muistan mökillä illan hämyssä, takkatulen ja kynttilöiden loisteessa isän ja tädin jutelleen karvoja nostattavia tarinoita siitä, kuinka kyseisellä vanhalla mökillämme kummitteli. Isä veljensä kanssa pienenä poikana oli kuullut suljetun oven takana kammarissa jonkun keinuvan keinutuolilla, vaikka siellä ei pitänyt olla ketään. Pojat kiipeilivät takan reunakivellä, niin että saivat oven haan auki ja oven avauduttua tuoli oli aivan paikallaan! Silloin pojat saivat jalat alleen ja juoksivat peloissaan pihalle. 

Edesmennyt tätini kertoi kokeneensa monenlaista ja mummonkin kertoneen tarinoita siitä, että talossa oli jonkunlainen henki. Täti oli itse kokenut, että kun tullessaan avasi sisäoven niin joku viileä pyyhkäisi poskea ja ikään kuin meni ohitse. Hän kertoi kuitenkin kokeneensa näiden jonkinlaisten henkien olevan kuitenkin hyväntahtoisia. Tupaan mennessään hän kuitenkin aina tervehti, ikään kuin siellä joku olisi. 

Samainen täti kertoi, että mökin kammarissa oli kuollut ja syntynyt useita ihmisiä. Mummon kertoman mukaan, kun kuolema lähestyy, kuuluu sellainen ääni kuin takkakiviä kaivettaisiin ylös. Vaarin tehdessä kuolemaa, yöllä 03:15 oli kuulunut juurikin tuollainen ääni, kellokin pysähtynyt tuohon aikaan ja aamulla hän oli nukkunut pois.  

1990-luvulla vietin keskitalvella yötä mökillä. Heräsin juuri tuohon aikaan ja kuulin äänen, muistin tuon kuulemani tarinan ja mielikuvitukseni lähti laukalle. Minulla soi radio hiljaa, käänsin sitä lujemmalle ja ajattelin, ettei se minua pois pelota. Mutta tuo ääni ikään kuin vain voimistui! En uskaltanut jäädä, vaan ajoin huoltoaseman pihaan torkkumaan, kunnes aamu valkeni. Aamulla soitin tädille ja itkien kerroin mitä yöllä tapahtui. Täti sanoi, että olin tavallaan etuoikeutettu, sillä henget eivät ilmoittele ihan kaikille. Tapahtuneesta huolimatta vietin useita öitä mökillä tuon jälkeenkin, eikä siellä enää kuulunut mitään kerrotun kaltaista. Serkkupoika tietenkin järkeili asiaa selitellen lämpölaajentumalla sun muulla, mutta enpä tiedä… 

Nimimerkki Mielikuvitustako vain? 

Luitko jo nämä?

Jätä kommentti