Sunnuntaina Kaustisen kirkossa kuullaan barokkimusiikin helmiä konsertissa If music be the food of love – Barocco Borealen iltasoitto Laurille.
Tässä konsertissa muistetaan Barocco Borealen sellistiä ja perustajäsentä Lauri Pulakkaa, joka menehtyi kesällä 2024. Konsertissa kuullaan sävellyksiä 1600- ja 1700-luvuilta, jotka ovat kulkeneet Laurin mukana läpi hänen koko muusikkouransa.
Päätyönsä Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin (KPKO) lisäksi Lauri Pulakka toimi monipuolisesti musiikin parissa orkesteri- ja kamarimuusikkona (mm. The Jones Band, Kokkola-kvartetti ja Barocco Boreale), solistina (Kuudennen kerroksen orkesteri ja KPKO), orkesterin johtajana ja liiderinä (mm. Suomalainen Barokkiorkesteri, KPKO), sovittajana, musiikkikirjoittajana, äänitystuottajana, sekä opettajana alkeistasolta yliopistoon. Yhteistyössä Keski-Pohjanmaan Konservatorion ja Kokkolan Kamarimuusikoiden kanssa Lauri harjoitti ja ohjasi mm. Bachin Kahvikantaatin näyttämöesityksen.
Barocco Boreale (=pohjoinen barokki) perustettiin vuonna 2013 vanhan musiikkiin perehtyneiden pohjalaismuusikoiden tarpeesta soittaa ja konsertoida yhdessä alueen tunnelmallisissa ja akustisesti erinomaisissa kirkoissa.
Yhtyeen aktiivivuosina konserttipaikkoina ovat olleet Oulainen, Ylivieska, Kaustinen, Toholampi. Vuonna 2016 julkaistu Barocco Borealen Vivaldi-levy, The Folk Seasons oli kansainvälinen läpimurto ja sai mm. Helsingin Sanomien kriitikolta täydet viisi tähteä. Lisäksi yhtye on ollut ahkera esiintyjä festivaaleilla eri puolilla Suomea, mm. Hetan musiikkipäivät, Kaustisen kamarimusiikkiviikko, BRQ Vantaa. Mainittakoon vielä vuosina 2017 ja -18 Kokkolassa toteutettu dramatisoitu esitys Kuningatar Kristiinan jalanjäljissä, jonka käsikirjoitti Pauliina Holmqvist.
Konsertin ohjelmaa kehystävät Henry Purcellin basso-ostinatoon perustuva Chaconne ja juhlava Rondeau näytelmämusiikista Abdelazer. Georg Friedrich Händelin musiikin suojeluspyhimystä ylistävä Cecilian päivän oodi yhdistyy concerto grosson no 5 juhlavaan tunnelmaan. Lauria puhutteli erityisesti Johann Sebastian Bachin musiikki ja sen retoriikka. Konsertissa Kreeta-Maria Kentala soittaa Bachin a-molli viulukonserton solistina ja Meeri Pulakka laulaa aarian “Bereite dir, Jesus’ kantaatista Herz und Mund und Tat und Leben”.
Italialaisen varhaisbarokin tunteikkuutta ja folk-poljentoa tuovat esiin Tarquinio Merulan Canzonetta spirituale sopra alla nanna (Marian kehtolaulu) ja ciaccona.
Konsertin esiintyjiin kuuluu sekä Laurin perheenjäsenet että soittokumppaneita uran varrelta. Näistä pitkäaikaisimpia ovat Kreeta-Maria Kentala ja Annamari Pölhö, joiden kanssa Lauri soitti jo 80-luvulla vanhan musiikin liikkeen rantautuessa Suomeen. Muistokonsertissa Barocco Boreale -yhtyeessä soittavat viulistit Kreeta-Maria Kentala, Siiri Virkkala ja Maria Pulakka, alttoviulisti Emiliano Travasino. Basso continuossa ovat Anna Pulakka, barokkisello, Julius Pyrhönen, violone, Tea Polso ja Annamari Pölhö, cembalo ja urut sekä Maaria Pulakka, barokkiharppu.
Konserttiin on vapaa pääsy, ohjelman hinta on 15 euroa ja sen järjestää Barocco Borealen kannatusyhdistys ry. yhteistyössä Kaustisen ja Ullavan srk:n kanssa.














