MLL:n Evijärven paikallisyhdistys toteuttaa tänä vuonna Joululahjakeräyksen Evijärvellä usean yhteistyökumppanin kanssa.
Joululahjakeräys on hyväntekeväisyyskeräys, jolla halutaan ilahduttaa ja muistaa niitä evijärveläisiä lapsia ja nuoria (0-17v), jotka muutoin voisivat jäädä ilman joululahjaa. Perheen tilanne voi olla taloudellisesti tiukka, mutta myös esimerkiksi haastava elämäntilanne, psyykkinen tai fyysinen sairastuminen tai kriisit voivat koskettaa Joululahjakeräykseen osallistuvia perheitä. Joululahjakeräyksessä toteutetaan lasten ja nuorten omia joululahjatoiveita.
Joululahjakeräykseen liittyvissä asioissa noudatetaan ehdotonta vaitiolovelvollisuutta.
Lahjatoivelomakkeita on saatavilla 1. lokakuuta -14. marraskuuta perhetyöntekijöiltä, neuvolasta, kouluterveydenhoitajalta, varhaiskasvatuksen työntekijöiltä, seurakunnan diakonissalta, lastenohjaajalta ja nuorisotyön ohjaajalta. Lomakkeita voi tiedustella myös MLL:n ja SPR:n kautta.
Jos tunnette perheenne kuuluvan Joululahjakeräyksen piiriin, pyydämme täyttämään lahjatoivelomakkeen ja palauttamaan sen Päiväkoti Tuulentuvassa ja Evijärven neuvolassa sijaitseviin palautuslaatikoihin 14.11. mennessä. Lomakkeen voi palauttaa myös sähköpostitse evijarven.yhdistys@mll.fi-
1.10.-12.12.2025 järjestämme myös pienkeräyksen osana Joululahjakeräystä.
Lahjoitusvaroilla hankitaan ruokalahjakortteja apua tarvitseville evijärveläisille lapsiperheille.
Pinja Haipus














