Alkukevään tervehdys Järviseudulta -Kesäasukaskirje 1/2025

kesäasukaskirje 2025

Talvilomailua Evijärvellä

Evijärvellä on oikea talvi!

Valaistu hiihtolatu löytyy Nissinkankaan maastosta. Tänä vuonna latua on saatu vedettyä myös jäälle, joten Kettusaaren ympäri ja Kniivilänlahdella pääsee suksittelemaan. Yhdyslatu on ajettu Nissinkankaalta Kniivilänlahdelle. Lahdenkylässä, Särkikylässä ja Kivijärvenkylässä pääsee laduille myös!

”Retkeile lakeuksilla” Kniivilänlahden jääbaanaa on testattu ja Instagram – tililtä löytyy video retkestä . Jäälle pääsee siis Laituritien päästä Rantaraitin laiturilta ja menopeliä voi lainata rannasta. Reittiä voi kiertää laiturilta löytyvillä kicksparkeilla, omalla potkukelkalla, luistimilla tai kävellen. Luistelemaan pääsee myös tekojäälle ja kaukaloille.

Evijärven kunnan huoltamilla laavuilla odottelee puut valmiina tulisteluun ja reippaimmat ovat kiertäneet Uittomieslenkki -luontopolkua, vaikkei polulla ole talvikunnossapitoa. Särkikylän kosteikkolenkillä voi käydä suksittelemassa ja mutustella eväät Kallenkarin taukotuvassa.
Laavupaikkojen sijainnit voi tarkistaa:
aisapari.net/luonto/outdoor-aisapari/

evijarvi.fi/vapaa-aika-ja-nuoriso/vapaalla-evijarvella/laavut-ja-kodat

Avantosaunat Kivijärvenkylässä lämpiävät naisille keskiviikkoisin kello 17-22 ja torstaisin miehille kello 17-22:00!

Pulkkamäkeen pääsee koulukeskuksella ja Nissinkankaan laavun vieressä.

Kirjasto palvelee normaalisti, omatoimikirjasto on avoinna joka päivä 7.00-21.00. Henkilökunta on paikalla seuraavasti: maanantai 12.00 – 19.00, tiistai 10.00 – 16.00, torstai 12.00 – 19.00, perjantai 10.00 – 16.00.
Kirjastossa on nyt lainattavissa kuudet lumikengät kolmena eri kokona. Kokoja löytyy niin alle 25-kiloisille lapsille kuin naisille/junioreille ja miehillekin. Lumikenkäilykelit ovat nyt upeimmillaan, joten käykää ihmeessä lainaamassa lumikenkiä!

Kunnan talon etätyötila on käytettävissä maksutta. Tervetuloa tekemään töitä, opiskelua tai vaikkapa tapaamaan asiakasta. Varaa tila käyttöösi:

Seuraamalla Evijärvellä tapahtuu sekä Evijärven kunnan vapaa-aika- liikunta ja nuorisopalveluiden facebook-sivuja, pysyy parhaiten kartalla, mitä kaikkea tapahtuu!

Lukukoira kirjastossa to 20.2. kello 15-17
Lähde kirjastoon lukemaan Viiville! Lukukoira on tarkoitettu kaikille, jotka haluavat kehittää lukutaitoa. Viivi -koira ottaa vastaan kaikenikäisiä ja – kielisiä lukijoita. Varaa vartin lukuaika kirjastosta p. 0400 259 105!

Lukumummiksi tai -vaariksi? torstaina 20.2.2025 kello 15-17

Haluatko innostaa lapsia lukemisen pariin? Lähde lukumummiksi tai -vaariksi!

MLL:n Evijärven paikallisyhdistys on käynnistämässä lukumummi- ja lukuvaaritoimintaa Evijärven Kirkonkylän ja Särkikylän kouluille. Järjestämme perehdytyksen torstaina 20.2.2025 kello 15-17, johon halukkaat lukumummit ja -vaarit saavat osallistua.

Ilmoittaudu vapaaehtoiseksi tai pyydä lisätietoja osoitteesta marika.lammi@evijarvi.fi. Perehdytystilaisuudessa on kahvitarjoilu ja voit ilmoittautumisen yhteydessä ilmoittaa mahdolliset allergiat.

Kettusaarihiihto lauantaina 22.2. kello 12.00
Kilpailukeskus: Sillankorvan Leirintäalue, Kirkkotie 295, Evijärvi (varapaikka Evijärven NS, pururata)
Matka noin 13 km, hiihtotyyli vapaa. Ilmoittautumiset paikan päällä klo 11.30 mennessä.
Sarjat: N, N35, N kuntosarja, M, M35, M50, M60, M70, M kuntosarja, retkisarja ilman aikaa. Retkisarjalaiset ilman aikaa voivat lähteä jo kello 10 jälkeen halutessaan kiertämään, ilmoittautuminen kuitenkin ensin.
Osanottomaksut 12 €. Kahvila auki, suihkut ja pukuhuoneet käytössä.
Tiedustelut: Heli Saari p. 0445742518
Järjestäjä Evijärven Urheilijat yleisurheilu ja Evijärven kunta

Lasten hiihtokilpailuista löytyy tietoa facebook.com/evijarvenurheilijat

Sirkuspäivä ma 24.2. klo 10.00-16.00 Särkikylän kylätalolla. Suunnattu 7-12-vuotiaille. Kokeillaan erilaisia hauskoja sirkusvälineitä (jonglööripallot, devil stickit, flower stickit, keilat, lautaset, poit, renkaat) ja turvallista akrobatiaa. Keksitään omia sirkustemppuja lasten omaa luovuutta vaalien. Sään salliessa myös ulkoillaan. Päivän aikana tarjotaan lounas ja välipala. Osallistumismaksu 15,00 euroa Ilmoittautuminen 19.2. mennessä Järvilakeuden kansalaisopiston sivujen kautta jarvilakeus.fi.

Lasten ja nuorten lätkäturnaus ti 25.2. klo 13.00 alkaen jääkiekkokaukalolla. Turnauksessa on omat sarjat ylä- ja alakoululaisille, jos tulee tarpeeksi ilmoittautumisia. Muussa tapauksessa sarjat yhdistetään. Ilmoittaudu Satulle p. 0405935238. Muodostamme joukkueet mukaan ilmoittautuneista pelaajista. Peliaika on 1 x 15min. Turnauksessa on kypäräpakko. Toivomme mukaan niin poikia kuin tyttöjäkin. Voittajajoukkueet saavat palkinnoksi mitalit. MLL tarjoaa osallistujille mehut, makkarat ja osallistumispalkinnon.

Nuorisotilat 5-6 -luokkalaisille ti 25.2. klo 15.00-17.00. Ohjaajina Jasmiina ja Elisa. Vapaata oleilua ja pientä ohjelmaa.

Actionpäivä ke 26.2. klo 10.00-15.00 Kirkonkylän koululla. Suunnattu 7-12-vuotiaille. Ohjelmassa liikuntaseikkailu temppuradalla ja pakohuonepeli. Sään salliessa myös ulkoillaan. Päivän aikana tarjotaan lounas ja välipala. Osallistumismaksu 15,00 euroa. Ilmoittautuminen 18.2. mennessä Järvilakeuden kansalaisopiston sivujen kautta jarvilakeus.fi.

Sauman Perjantaiklubi K13 pe 28.2. Kauhavan nuorisotila Saumassa. Esiintymässä Aatulove, Chaos, Hento Hukka ja Luukas Lakso. Nuorisovaltuusto tarjoaa lähtijöille ilmaiset liput ja kuljetuksen. Kuljetus lähtee keskikoululta kello 17.25, kiertää Lappajärven, Kortesjärven, Alahärmän ja Ylihärmän kautta Kauhavalle ja on perillä kello 18.30. Paluukyyti Saumasta lähtee kello 23.15 ja on Evijärvellä kello 24.20. Tapahtuma on päihteetön ja siellä on myynnissä mocktaileja ja muuta pientä purtavaa. Ohjaajaksi reissuun lähtee koulunuorisotyöntekijä Jasmiina Mannermaa. Ilmoittautumiset 25.2. mennessä seuraavan linkin kautta: Sauman Perjantaiklubi K13

Laskiaisrieha su 2.3. klo 10.30-13.30 Kirkonkylässä, Nissinkankaan laavulla. Pysäköinti nuorisoseuran pihaan. Ohjelmassa on pulkkamäki, omat lasketteluvälineet mukaan, pituuslaskukilpailu, arvontaa, laavulla vaahtokarkkeja ja mehua, lumikenkien kokeilua ja Ns:lla hernekeittolounas + pannari, hillo ja kermavaahto 7e ja kotiin ostettuna 6e/litra ja 10e/2 litraa. Laskiaispulla 2,5e ja kahvi 2e.

REKO Järvilakeus 5.3.2025 ja 2.4.2025 TuuHetin piha, Kirkkotie 25
Tee tilaus ennakkoon: facebook.com

Seurakunnassa tapahtuu: Haapajärvenkylän kinkerit ke 12.3.2025 klo 17:00. Haapajärvenkylän metsästysmaja, Millasnoorintie 105.

Nuortenilta kirkossa kello 18.00-20.30. Evijärven kirkko

Kehräyssunnuntai 9.3.2025, 10:00–16:00, Opetuspaikka Taidetila Tiira, Viskarinaukio 3, Evijärvi

Opettaja Leena Rissa, Kurssimaksu 17,00 euroa.

Oletko haaveillut kehräämisestä tai miettinyt, voisiko isoäidin vanhan rukin saada vielä toimimaan? Ehkä sinulla on rakas lemmikki, jonka karvasta olet haaveillut saavasi lankaa? Kehräyspäivään voit osallistua, olit sitten vasta aloittamassa kehräämistä tai jo hieman kokeneempi. Päivän aikana saat apua ja neuvoja sekä rukilla että värttinällä kehräämiseen. Voit ottaa mukaan omaa villaa tai karvaa. Opettajalta on myös saatavilla villaa ja lainattavissa karstoja, ja kurssilla on käytössä karstamylly. Kurssin yhteydessä on myös rukkineuvola, jossa voit tuoda vanhan rukin ja saada sille kuntotarkastuksen sekä neuvoja käyttöönottoon ja huoltoon. Ilmoittautuminen 28.2. mennessä uusi.opistopalvelut.fi/jarvilakeus/

Nuorten tapahtumiin liittyen lisätietoja Satu Koski, liikunta- ja nuoriso-ohjaaja, p. 0405935238.

Nähdään talvisissa tunnelmissa Evijärvellä!

Talvisten ulkoilumahdollisuuksien runsautta Lappajärvellä

Tervetuloa viettämään talvista aikaa Euroopan suurimman kraatterijärven rannalle! Lappajärven alue tarjoaa monipuolisia talviaktiviteetteja ja palveluita, joiden avulla voitte nauttia lumisista maisemista ja raikkaasta ulkoilmasta. Visit Lappajärvi on koonnut alueen matkailutarjonnan yhteen osoitteeseen visitlappajarvi.fi, mistä löydät ajankohtaiset vinkit talvilomasi suunnitteluun!


Retkiluistelu Lappajärvellä – unohtumaton elämys

Lappajärven jää on talvikauden suosikki niin paikallisille kuin matkailijoille. Hotelli Kivitipun ympäristössä sijaitseva 3,2 kilometrin retkiluistelurata tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden nauttia järvimaisemista liukuen pitkin hyvin hoidettua rataa. Retkiluistelu sopii kaiken ikäisille ja on erinomainen tapa nauttia raikkaasta talvisäästä. Radan kuntoa voit seurata reaaliajassa hiihtoladut.fi-sivustolta.

Retkiluistelun lomassa voit myös lämmitellä ja viettää tunnelmallisia hetkiä Kraatterikodassa, joka sijaitsee Nykälänniemen puoleisella lähtöpaikalla. Kota on vuokrattavissa ulkoilijoiden käyttöön ja tarjoaa lämpimän hengähdystauon luistelun lomassa. Kodassa on tilaa 12-15 hengelle, ja se tarjoaa upeat näkymät järvelläpäin. Vuokraan sisältyvät myös polttopuut, ja varauksen voi tehdä helposti etukäteen.

Avantouinti ja hyvinvointi

Talven virkistävimpiin kokemuksiin kuuluu avantouinti! Lappajärvellä voi pulahtaa jääkylmään veteen muun muassa Nykälänniemessä Aquarius Inn:llä tai Tarvolan rantamajalla. Avantouinti on erinomainen tapa lisätä vireyttä ja hyvinvointia pitkän talven aikana. Ulkoliikkumisen lomassa erinomaisia sisäliikkumisvaihtoehtoja ovat Lappis-Areena ja Lappajärven kuntosali – nämä kohteet varattavissa ja ovat ostettavissa visit-lappajärvi sivulta.

Talviset ulkoilumahdollisuudet

Lappajärven jää ja lähimaastot tarjoavat upeita mahdollisuuksia talviurheiluun. Retkiluistelun lisäksi voit kokeilla myös hiihtämistä. Oletko käynyt vielä opettavaisella Kanavapuisto Arboretumin esteettömällä kulttuuriluontopolulla Välijoella? Tai Kyrönsaaren esteettömällä kulttuuriluontopolulla Nykälänniemessä? (Puurakenteinen reitti sijaitsee saaressa, kulkeminen jäitä pitkin omalla vastuulla).

Palvelut, ruokailu ja tapahtumat

Alueen ravintolat ja kahvilat tarjoavat lämmittäviä herkkuja talvipäiviin. Visit Lappajärven sivustolta löydät tietoa myös majoitusvaihtoehdoista, muista matkailupalveluista sekä tapahtumista. Tapahtumista yksi mielenkiintoisin on Nykälänniemen ympäristössä 15.3. järjestettävä Kraatterijärven hankipesis (D- ja C-junioreiden tapahtuma 2.3.). Lisäksi talvilomaviikolla lapsille on tarjolla erilaisia teemaleirejä.


Pidetään kesäasunnot kunnossa ympäri vuoden

Muistathan, että kesäasunto voi palvella myös talvikotina! Alueen yrittäjiltä löytyy remontti-, lämmitys- ja huoltopalveluita, jotka auttavat pitämään vapaa-ajan asunnot viihtyisinä ja turvallisina ympäri vuoden.

Toivotamme sinulle retkiluistelun riemua, kodan lämpöä, avantopulahduksia ja nautinnollista talviaikaa Lappajärven upeissa maisemissa! Lisätietoa www.visitlappajarvi.fi

Lappajärven kunta

Talvinen tervehdys Vimpelistä!

Talvi on ollut täällä meillä leppoisa ja vähäluminen. On ollut hyvä nauttia Suomen luonnosta ja harrastaa monia lajeja. Vimpelin Vapaa-aikatoimi on pitänyt harrastuspaikat hyvässä kunnossa käyttäjille. Vatpakka-Lakeaharju-Luoma-aho alueella on 16 kilometriä hiihtoon valjastettua ulkoilureitistöä, joka on kokonaisuudessaan valaistu päivittäin kello 7.30–21.30. Reitistön varrella on kolme laavua, joissa on puut valmiina retkiruuan valmistamiseen avotulella.

Kannattaa käydä tutustumassa myös merkattuun talvipyöräilyreitistööön, joka kulkee hiihtomajalta mastojen kautta aina Lakeaharjulle asti. Omasta kunnastahan löytyy nyt myös sähköpyörävuokraamo. Kävelijöille pidetään kunnossa valaistua Herralan pururataa, pituus noin 800 metriä.

Aapiskujalla pääsee luistelemaan päivittäin. Muutamina iltoina kaukalo on varattu, kun Järviseudun Pallokerho pitää kiekkokoulua tai paikalliset pelaavat höntsäkiekkoa, mutta silloinkin mukaan voi päästä rohkeasti kysymällä. Liikuntapaikkojen varauksia voi tarkistaa Timlen varausjärjestelmästä. Liikuntahallin kuntosalin laitteistoa on päivitetty ja sinne on hankittu uudet käsipainosarjat. Kuntosali on ollut todella suosittu ja käyttäjiä on koululaisista senioreihin.

Lakiksen laskettelurinteet ovat parhaimpaan talviloma-aikaan auki päivittäin kello 11–18. Kolme rinnettä, kaksi ankkurihissiä ja vasta-alkajien naruhissi vievät rinteen päälle nauttimaan maisemista Euroopan suurimmalle kraatterijärvelle Lappajärvelle. Ajamalla autolla serpentiinitietä ylös Lakiksen päälle pääsee myös tähyämään näkötornista pohjalaisittain ainutlaatuisia näkymiä. Rinneravintolan lisäksi alueella on pulkkamäki sekä kota ja laavu, jonne voi omatoimisesti viritellä nuotion.

Uutuuksia ja uudistumisia

Uusia jännittävän lajin harrastajia alueellamme ovat Crater Surfers. Talvipurjehtijoiksi tai -siipeilijöiksi itseään kutsuvat harrastajat liitävät talvioloihin suunnitelluilla varjoilla jaloissaan sukset pitkin Lappajärven jäätä. Tuuliolosuhteet ovat täällä meillä lakeuksilla optimaaliset ja lajin harrastajia tulee koko ajan lisää. Ehdottomasti vähintään seuraamisen arvoinen laji ja mukaan toimintaan pääsee matalalla kynnyksellä. Vauhdikasta talvipuuhaa on myös Katajalahdella. Siellä lähialueen asukkaat ovat kunnostaneet järven jäälle ajoradan, jota pientä maksua vastaan pääsee kuka vain autolla sudittamaan. Maksuun ei sisälly autoa.

Vimpelin Vedon johtokunta on uudistunut ja toiminnassa onkin jo nähtävissä piristäviä tuulahduksia. Kampanja kerää vetolaisia tiiviimmäksi yhteisöksi ja somessa saa lähes reaaliajassa seurata joukkueen kehittymistä kohti kesän jännittäviä otteluita. Paikallisissa kahviloissa kuppikunnat ovat taas alkaneet keskusteluissaan treenaamaan joukkueen mukana. Pesiskärpänen on todella taas herännyt talvihorroksestaan. Vimpelin Pesisfestivaalit juhlitaan ensi kesänä 4.–13.7.

Talvilomaohjelmaa on tiedossa joka päivälle Vimpelissä parhaillaan vietettävillä Talvifestivaaleilla. Vimpelin kunnan somesta löytyy ajankohtaisia vinkkejä, kuten ilmaisia elokuvanäytöksiä, lasten ja nuorten puuhapäivä ja hyvinvointi-ilta, aikuisille jumppaa, nuorille höntsäkiekkoa ja discoa, karkkibingoa ja temppurataa sekä Lakiksen ulkoilupäivä. Unohtamatta kirjastossa olevaa taidepiiriläisten taidenäyttelyä, Viinilaaksohiihtelyviikkoa ja Suomen Pesäpallomuseota, joka on avoinna päivittäin kello 10–18. Talvifestivaalit huipentuu viikonlopun konsertteihin yhteiskoulun auditoriossa, kun lauluyhtye ÄMMÄT! konsertoi lauantaina kello 18 ja Vetelin Mieskuoro korsulauluineen sunnuntaina kello 16.

Tervetuloa mukaan talven iloihin!

Järviseudun Sanomat on mukana siellä, missä tapahtuu

Muhkea printti ilmestyy 51 kertaa vuodessa ja kotisivultamme löytyy runsaasti muutakin materiaalia, uutisia ja mielenkiintoisia tarinoita ihmisistä sekä ilmiöistä. Tarjoamme uutisia päivittäin kotisivullamme, jonka kävijämäärät ovat mukavassa nousussa.

Digilehti avautuu tiistaisin kello 16:00. Tilaamalla digin säästät rahaa, eikä postipaten eksyminenkään estä sinua sukeltamasta järviseutulaisen elämänmenon ytimeen.

Palvelemme lukijoitamme yli 60-vuoden vuoden kokemuksella ja kehitämme lehteämme jatkuvasti. Uutuutena on maaliskuussa ilmestyvä uutiskirje, jonka voit tilata linkkiä seuraamalla. Toivotamme lukijoille oikein hyvää kevään alkua 2025.

Terveisin: Järviseudun Sanomien toimitus.

Vastaa kesäasukaskyselyymme ja pääset vaikuttamaan!

Linkki kyselyyn löytyy tästä

Tärkeitä yhteystietoja

Evijärven kunta

os. Viskarinaukio 3, 62500 Evijärvi | (06) 2412 3203 tai 044 769 9248 | evijarvi.fi | evijarven.kunta@evijarvi.fi | Kunnanvirasto avoinna: ma-pe 8.30-15.00

Lappajärven kunta

os. Maneesintie 5 A, 62600 Lappajärvi | lappajarvi.fi | kunta@lappajarvi.fi | Kunnanvirasto avoinna: ma 8 – 16, ti-to 8-15.30, pe 8-15

Vimpelin kunta

os. Patruunantie 15, 62800 Vimpeli | vimpeli.fi | vimpelin.kunta@vimpeli.fi | 040 137 3703

Järviseudun Sanomat

os. Maneesintie 16, 62600 Lappajärvi | www.jarviseudunsanomat.fi | toimitus@jarviseudunsanomat.fi | 0400 773 492


Kerro kaverille!

Jos haluat kertoa kaverillesi Kraatterijärven seudun UUTISKIRJEESTÄ, paina alla olevaa nappia. Täytä lomake ja lähetä eteenpäin!

Kerro kaverille

Osallistu kyselyyn ja jätä palautetta!

Osallistu kyselyyn
Lue lisää
Marko nauttii mökkielämästä paljun lämmitessä taustalla.

Mitä kuuluu, Marko Olli?  

MARKO Olli on Pellisen poikia henkeen ja vereen. Kesät vietetään mukavasti omalla mökillä kauniissa mökkimiljöössä

Marko nauttii mökkielämästä paljun lämmitessä taustalla.

Mitä kuuluu, Marko Olli?  

MARKO Olli on Pellisen poikia henkeen ja vereen. Kesät vietetään mukavasti omalla mökillä kauniissa mökkimiljöössä

Jaa tämä juttu:

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti