Kortesjärvellä vietettiin sunnuntaimessun jälkeen kellotapulin 170-vuotisjuhlaa. Samalla siunattiin keväällä valmistunut uusi vainajien säilytystila. Aiempi tila sijaitsi seurakuntatalon yhteydessä. Uudeksi tilaksi remontoitiin kirkon pihassa aiemmin varastona toiminut rakennus.
–Rakennus on uusittu sisältä nykyistä käyttöä varten. Ulkoasultaan se näyttää samalta kuin ennenkin, toki se on saanut uuden maalipinnan, kertoo Kortesjärven kirkkopiirin kappalainen Nina Eskoli.
Kellotapuli valmistui 60 vuotta kirkon jälkeen
Messu itsessään oli normaali messu, jossa käsiteltiin kirkkopyhän aihetta. Pieniä poikkeuksia ja painotuksia kuitenkin oli. Alkuvirreksi Eskoli kertoi pyytäneensä kanttorilta virttä, jonka teksti sivuaisi kirkonkelloja. Lisäksi hän kertoi esirukouksessa olleen erityinen seurakuntaelämään keskittyvä painotus.
–Rukoiltiin seurakunnan toimintojen, työntekijöiden, luottamushenkilöiden ja seurakuntalaisten puolesta.
Kellotapulin juhlaa sivuttiin myös tavallista pidemmässä johdantosanat-osiossa. Siinä Eskoli luki koosteen Jaakko Vainionpään kirjoittamasta kellotapulin historiikista. Kellotapuli valmistui vasta reilu 60 vuotta kirkon valmistumisen jälkeen. Vainionpään historiikin mukaan syynä oli harvalukuinen ja köyhä seurakunta, jolle jo kirkon rakentaminen oli suuri urakka.
Kellot olivat kalliita, joten ne hankittiin yksitellen. Ensin hankittiin suurempi, joka painaa 382,5 kiloa. Pienempi, 340 kiloa painava hankittiin 30 vuotta myöhemmin. Aluksi kellot sijoitettiin kirkon torniin, mutta kellojen heiluessa kirkon rakenteisiin havaittiin syntyvän heikkouksia. Tästä syystä päätettiin rakentaa tapuli. Kymmenen vuoden jälkeen senkin rakenteet alkoivat kuitenkin osoittamaan heikkenemistä ja sitä oli vahvistettava. Syyksi kerrottiin nuorten miesten harrastama kellojen ”ympärisoitto”, joka sittemmin kiellettiin.
Vainajien säilytystila siunattiin käyttöön
Messun loppu poikkesi normaalista käytännöstä siten, että loppusoitto oli jätetty pois.
–Tällä kertaa lähdettiin suoraa Herran siunauksen jälkeen kirkon pihalle kohti vainajien säilytystilaa kirkonkellojen soidessa. Kun kellot olivat soineet, aloitettiin rukoushetki, missä sitten siunasin tilan.
Puheessaan Eskoli toi esiin kaksijakoisia tunteita, joita omaiset yleensä säilytystilassa kokevat. Luonnollisesti silloin tunnetaan syvää surua menetyksen takia. Kuitenkin on myös toinen puoli.
–Samaan aikaan meitä lohduttaa se, että häneen ei enää koske hänen ei tarvitse enää kokea kärsimystä. Hän on saanut rauhan.
Tarkemmin rakennuksesta ja sen vaiheista ihmisille kertoi kirkon luottamushenkilö Heikki Kielinen. Lopuksi tarjoiltiin myös seurakuntaemännän valmistamat kirkkokahvit. Eskoli kehui tunnelmaa lämminhenkiseksi ja mukavaksi.
–Oli hyvä sää ja siinä oli oikein sellaista piknik-tunnelmaa, kun ihmiset istuivat kirkon pihalla ja olivat kirkon portaillekin mukavasti löytäneet ja nauttivat pöydän antimista. Sitä oli oikein kiva seurata siitä vierestä, toteaa Eskoli tyytyväisenä.
Jani Kielinen
