Kaikki muuttuu…

Js2
Kaikki muuttuu, mutta Järviseudun Sanomat sentään on, kirjoittaa Eila Laasanen.
Js2
Kaikki muuttuu, mutta Järviseudun Sanomat sentään on, kirjoittaa Eila Laasanen.

NIIN NIIN, kaikki muuttuu. Niin on muuttunut lapsuuteni maisemakin, vaikka lapsena luulin sen pysyvän kuin kirkko. Mutta ei pysynyt.  Poissa on suutari ja Eevaltti, Alasen kahvila ja Osuuskaupan kahvila sekä Säästöpankki. Siinä ne lapsuuden tärkeimmät maamerkit olivatkin. Jaa, se tolppa Nissin risteyksessä, ei sitäkään ole enää.

Mutta Järviseudun Sanomat on. Lehti, joka myöskin on kokenut muutoksia, mutta silti ollut aina tavoitettavissa. Ja sehän se tärkeintä on, että yhteys säilyy. Ennen lehti oli enemmän Kotiseutu-lehti ja ihmiset kirjoittelivat enemmän tarinoita ja runoja lehteen kuin tänä päivänä. Nyt lehti on enemmän Pitäjä-lehti, joka kertoo tämän päivän tapahtumista eri kunnissa. Näin etä-lappajärveläisenä on mukava lukea tapahtumista ja eri toiminnoista kotiseudulla.

Minua myöskin ilahduttaa se, että Järviseudun Sanomiin on aina voinut lähettää kirjoituksia ja runoja ja aina niistä osa pääsee lehden sivuille. Ensimmäisen kirjoitukseni muistan lähettäneeni jo vuonna 1989 jolloin päätoimittajana oli Fredrik Päällysaho. Siitä saakka olen lähettänyt kirjoituksiani lehteen ja aina niistä joku on julkaistu. Kiitos siitä.

Kotiseututyö oman kunnan kulttuuriväen kanssa on ollut miellyttävää yhteistyötä. Sekin työ on kokenut muutokset, kaikki tallentuu nyt digitaalisesti eikä muistaa tarvitse kuin salasanoja ja pin-koodeja, joilla pääsee niitä lukemaan. Mutta, vielä minä nytkin joskus ajatuksissani kuljen noilla lapsuuteni pihoilla, postimäellä ja Korkea-ahon Jaakon luona, kertomassa hänelle haaveitani ja näyttämässä isoisän tekemiä pieksuja.

Eila Laasanen

Sinua saattaisivat kiinnostaa myös nämä jutut

Jaa Somessa

Jätä kommentti