PIENELTÄ paikkakunnalta ei aina muuteta pois pysyvästi, toisinaan tie tuo takaisin, vaikka työt olisivat edelleen asuinpaikkakunnan ulkopuolella. Eräs paluumuuttajista on vuonna 2022 Lappajärvelle muuttanut Toni Vesala, 37. Hän palasi kraatterijärvelle yhdessä Lappajärvellä vuoden ikäisestä kasvaneen Maria-vaimonsa, omaa sukua Finnilä, sekä kolmen lapsen kanssa. Perhe osti kodikseen omakotitalon. Muuton jälkeen Maria sai työpaikan Suomen Langalta. Tällä hetkellä hän on äitiyslomalla.
Ennen paluuta Lappajärvelle perhe asui Porissa ja Seinäjoella. Synnyinpitäjä oli kuitenkin aina Toni Vesalan sydämessä.
–Asuessamme Seinäjoella lähdimme Lappajärvelle aina, kun vapaa-aikaa oli hiemankin enemmän. Esikoisemme lähestyessä esikouluikää, aloimme toden teolla miettiä minne haluamme asettua ja missä kasvattaa lapsemme. Merkittävää oli myös, että iso osa lähipiiristämme asui edelleen Lappajärvellä. Tätä kautta syntyi lopulta muuttopäätös.
Vesalan palkka tuli tuolloin tietoliikennealalta. Muutto ei vaikuttanut töihin merkittävästi, sillä hän työskenteli pääasiassa etänä. Suurin huolenaihe olikin muualla kuin työelämässä.
–Murehdimme vaimoni kanssa eniten sitä, että löytyykö lapsillemme kavereita ja harrasteita, sillä pitäjän väkimäärä on vähentynyt omasta lapsuudesta. Huoli oli kuitenkin turha, huomaisimme iloksemme, että lapsia on Lappajärvellä edelleen mukavasti.
–Olimme myös positiivisesti yllättyneitä siitä, kuinka elinvoimainen Lappajärvi on lapsiperheille. Alueelta on aktiivisia aikuisia, jotka järjestävät erilaisia kerhoja ja tapahtumia. Olemmekin täällä osallistuneet huomattavasti enemmän eri tapahtumiin kuin Seinäjoella asuessamme.
VESALA kiittelee Lappajärven kunnan panostuksia.
–Paluumuuttajan näkökulmasta lapsille oleelliset julkiset tilat ovat hyvässä kunnossa ja niihin on satsattu. Tällaisia ovat esimerkiksi yhteiskoulu, Lappis-Areena, päiväkoti ja urheilukenttä. Huomasimme myös jo Seinäjoella asuessamme, ettei meille ole ongelma, vaikka aivan kaikki palvelut eivät ole kävelymatkan päässä.
Lappajärvi tuo Vesalan mukaan turvaa, pienellä paikkakunnalla ollaan isoja paikkoja enemmän suojassa erilaisilta lieveilmiöiltä.
–Myös yhteisöllisyys on tärkeää, pienessä pitäjässä ihmiset tuntevat toisensa, mikä lisää kanssaihmisistä välittämistä. Ymmärrän toki, että joitakin voi ahdistaa se, että ihmiset tietävät toisensa asiat joskus liiankin hyvin. Siihenkin tottuu, kun osaa olla välittämättä liikoja.
VAIKKA Vesala teki Lappajärvelle muuttaessaan tietoliikennealan töitä, muuttuivat ne pian huomattavasti korkealentoisimmiksi. Hän oli jo vuonna 2017 aloittanut lentäjänopinnot, jotka hän oli saanut valmiiksi kaksi vuotta myöhemmin.
–Olin pikkupojasta saakka haaveillut lentäjän ammatista. Tiedostin samalla, että mahdollisuus päästä lentäjän töihin on pieni, halusin silti pitää ovea auki sille mahdollisuudelle.
Työt jatkuivat tietoliikennealalla, kunnes vuoden 2023 huhtikuussa koitti suuri hetki. Vesala lensi tuolloin perämiehenä ensimmäisen reittilentonsa Norralla, eli Nordic Regional Airlinesillä. Työpaikkana oli ATR 72-500 -matkustajalentokone. Sen jälkeen hän on lentänyt matkustajakoneita pariin kymmeneen maahaan.
–Viimeisen reilun vuoden olen lentänyt Embraer 190 -matkustajalentokoneella.
Vesala työskentelee tällä hetkellä joustavalla hoitovapaalla. Hän on töissä noin puolen kuukaudesta. Työmatkat Helsinkiin hän taittaa junalla.
–Lennot lähtevät sieltä, eli työmatkaa kertyy, se ei ole kuitenkaan ollut ylitsepääsemätön ongelma. Minulla on Vantaalla kimppa-asunto neljän muun perämiehen kanssa. Oma yksityiskohta on, että olemme kaikki perheellisiä miehiä, jotka eivät halua muuttaa Etelä-Suomeen.
–Olen samalla hyvin kiitollinen vaimolleni ja muulle lähipiirilleni, heiltä on vaadittu satsauksia, että voin olla puolet kuukaudesta poissa kotoa.

VESALA sanoo lentäjän työn avartaneen maailmankuvaa melkoisesti.
–Onhan sitä jo nyt tullut nähtyä monenlaista. Samalla maailma on omalla tavallaan muuttunut pienemmäksi, sillä esimerkiksi Tukholman yltä voi hyvällä säällä nähdä Ahvenanmaan, Länsi-Suomen sekä Viron.
Turvallisuus ja uuden oppiminen ovat avainasioita ilmailussa
–Kaikki järjestelmät ja prosessit suunnitellaan siitä näkökulmasta, että ihminen on erehtyväinen ja tulee mokaamaan, vaikka yrittääkin parhaansa. Omista virheistä raportoidaan ilman rangaistuksen pelkoa, mikä on todella hyvä. Raportit auttavat ennaltaehkäisemään samoja virheitä. Sanoisin samalla, että olisi hienoa joskus kuulla poliitikolta, että minä muuten mokasin tässä päätöksessä.
Vesala innostuu lopuksi pohtimaan sitä, mikä elämässä on todella tärkeää.
–Haluan pyrkiä siihen, että voin kuolinvuoteella olla tyytyväinen tekemiini valintoihin. En tule siellä laskemaan lentotunteja, vaikka nautinkin lentämisestä. Tulen varmasti miettimään enemmän aikaani läheisten kanssa. Lappajärvelle paluumuutto olikin erinomainen päätös tässä valossa.
Tomi Olli














