KAIJA ALA-MATTINEN on pyörittänyt kirppistä Lehtimäen Kirkonkylän vanhalla kansakoululla viitisen vuotta. Sieltä löytyy vaatteita, huonekaluja, kodin käyttöesineitä ja tekstiilejä sekä paljon muuta. Tänä keväänä kirppis on saanut uutta elämää, kun alueen kuvataideharrastajat ovat järjestäneet sinne näyttelyn, joka myös uudistuu aika ajoin. Paikka on saanut nimekseen Kaijan Kalleria. Avajaiset olivat äitienpäivänä.
Kaikki sai alkunsa viime syksynä, kun kolme kuvataideharrastajaa tapasi sattumoisin Kaijan kirppiksellä. Yksi heistä oli Tarja Pukkio, joka on paluumuuttaja Lehtimäelle. Heidän välilleen virisi keskustelu.
–Voi, kunpa olisi paikka, johon saisi töitään esille, kun niitä on kaikki nurkat ja kaapit täynnä, Tarja Pukkio sanoi kolmikon todenneen. Asia jäi tuolloin hautumaan.
Nyt keväällä syntyi ratkaisuidea, joka esiteltiin Kaija Ala-Mattiselle. Kaija lähti empimättä mukaan. Porukalla tyhjättiin yksi iso luokkahuone. Se sisustettiin vanhaan tyyliin kokoamalla sinne sopivat kalusteet kirppiksen puolelta. Tarja Pukkio teki sisustuksen ammattilaisen ottein. Hän on aikanaan opiskellut Taideteollisessa Korkeakoulussa sisustussuunnittelijaksi sen lisäksi, että on käynyt Ateneumin kuvataidelinjan.
Tällä hetkellä Kaijan Kalleriassa on esillä Tarja Pukkion omien töiden lisäksi Kaija Pihlajan maalauksia.
– Ensimmäiseen näyttelyyn on koottu paljon kukka-aiheisia töitä. Ne sopivat hyvin kevääseen ja alkukesään ajallisesti. Heinäkuussa laitetaan esille uudet, syyssävytteiset työt, Tarja kertoi.
Saatu palaute on ollut positiivista. Sen näkee siitäkin, että monen maalauksen kohdalle on ilmestynyt ”myyty”-kyltti. Osa kävijöistä on tullut kirppikselle tietäen näyttelystä.
–Heidät, jotka eivät ole olleet tietoisia, olen ohjannut myös näyttelyn puolelle ja sanonut, että tulkaapas katsomaan, Kaija sanoi hymyillen.
Tarja puolestaan kertoi itsestään, että eläköitymisen myötä hän on saanut aikaa rakkaalle maalausharrastukselleen. Hän opettaa nyt maalausta Kansalaisopiston kuvataidepiirissä ja kannustaa lähtemään mukaan niin nuoria kuin eläkeikäisiäkin.
–Minä ujona tyttönä sain aikanani tukea ja kannustusta äidin serkulta, taiteilija Antti Maasalolta. Kansalaisopiston sivuilta löytyy tietoa esimerkiksi kesän lyhytkursseista. Rohkeasti mukaan!
Sirpa Perkkiö















