EVIJÄRVELLÄ vaikuttava Vilho Mustajärven säätiö jakoi tänä vuonna toisen kerran stipendejä opiskelijoille ja avustuksia nuorisotyötä tekeville yhteisöille.
–Viime vuonna jaoimme 34 000 ja tänä vuonna 36 000 euroa, kertoo säätiön hallituksen puheenjohtaja Martti Tyynismaa.
Stipendejä jaettiin 44 ja avustuksia yhdeksän. –Ihan kaikki hakijat eivät stipendejä tänä vuonna saaneet. Rajasimme saajat 16–29-vuotiaisiin.
Tyynismaa kertoo paikallisten keskustelevan siitä, miksi Mustajärvi päätyi ohjaamaan rahansa nuorten ja opiskelijoiden hyväksi.
–Keskusteluissamme hän totesi, että ”kun olisi itse päässyt nuorena johonkin” eli muiden mukaan tai harrastamaan. Aikuisenahan hän oli melko erakoitunut, mutta halusi auttaa säätiöllä nuoria elämässä eteenpäin.
–Yksilötasolla tällainen tuki voi olla juuri se käytännön apu, jolla opiskelija voi kattaa tärkeän ja ajankohtaisen tarpeen. Lisäksi stipendi on kannustus siitä, että omaa tekemistä ja tavoitetta arvostetaan, toteaa yksi stipendin saajista, Jenni Huhmarsalo. Hän opiskelee vero-oikeutta Vaasan yliopiston talousoikeuden maisteriohjelmassa. Syksyllä edessä on pro gradun aloittaminen.
–Stipendin käytän uuden kannettavan tietokoneen hankintaan.
–Säätiön tuki myös vahvistaa opiskelijoiden sidettä kotiseutuun. Tämä voi kannustaa nuoria opiskelemaan ja luoda positiivista kierrettä, jossa tieto ja osaaminen palaavat myöhemmin takaisin Evijärvelle joko konkreettisesti tai vaikutuksina muualla.
”Hyvä, että tuetaan eri alojen opiskelijoita”
Myös Saku Sironen näkee stipendin merkityksellisenä opiskelijalle.
–Opiskelijana tulot kesätöistä ovat pienehköt, joten kaikki tulot ovat tärkeitä ja apuraha on hyvä lisä varsinkin, kun elämisen kustannukset ovat kasvaneet. Tällainen rahasto on näinkin pienessä kunnassa merkittävä ja hieno asia, etenkin kun useat nuoret ovat saaneet stipendejä. Lisäksi on mielestäni hyvä asia, että säätiö jakaa apurahoja evijärveläislähtöisille eri alojen opiskelijoille, eikä niitä ole rajattu vain jonkin tietyn opiskeltavan alan tai muun vastaavan kriteerin perusteella. Tällainen paikallisten nuorten tukeminen on mielestäni varsin kannatettavaa.
Sironen opiskelee Tampereen ammattikorkeakoulussa metsätalousinsinööriksi. Opinnot ovat puolivälissä.

Tanja Rintakangas puolestaan opiskelee konetekniikkaa Oulun ammattikorkeakoulussa neljättä vuotta.
–Opintoni ovat opinnäytetyötä vaille paketissa. Opinnäytetyö tehdään hankkeelle ilmaiseksi, joten hain säätiöltä stipendiä opintojeni loppuun viemiseen. Olen kotoisin Kivijärvenkylästä maaseudulta ja opinnäytetyöni käsittelee maatalouden ja teknologian yhdistämistä. Työ keskittyy droonien hyödyntämiseen maanäytteiden keräyksessä osana hanketta, jonka tavoitteena on avata uusia mahdollisuuksia drooniteknologian käyttöön.
–Opinnäytetyössä suunnittelen laitteiston, joka mahdollistaisi tämän tulevaisuudessa. Tällä hetkellä olen työnjohtajana piirilevyvalmistajalla. Valmistumisen jälkeen toivon, että saisin jatkaa kyseisessä työssä tai jossain vastaavassa tehtävässä. Olen myös miettinyt jatkokoulutusmahdollisuutta.
Stipendi on todella hieno asia, kokee Rintakangas. –Kun kuulin, että sain stipendin niin tuli sellainen olo, että potentiaaliini uskotaan. Stipendi antoi myös motivaatiota ja kannustusta saattaa opintoni loppuun.
–Laajemmin stipendi tarjoaa paikallisille nuorille mahdollisuuksia sekä luo yhteisöllisyyden tunnetta. Stipendi tuo myös positiivista kuvaa tulevaisuuden suhteen ja antaa uskoa nuoriin.















