Seuraava tapahtuma:
heinä 04
4 heinäkuun - 14 heinäkuun

Viikon sana: Herra on totisesti noussut ylös! 

Kuvituskuva.
Kuvituskuva.
Julkaistu:
Kategoria:
Aihe:

TOISEN PÄÄSIÄISPÄIVÄN tekstissä kerrotaan Emmauksen tien kulkijoista. 

Kaksi miestä käveli kylään ja Jeesus liittyi heidän seuraansa. (Luuk. 34:13–35.) Hän käveli heidän kanssaan ja he saivat keskustella siitä, mitä oli tapahtunut Jeesus Nasaretilaiselle. Heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet Jeesusta. Vasta sitten, kun Jeesus oli aterialla heidän kanssaan, otti leivän, siunasi, mursi ja antoi heille, silloin heidän silmänsä aukenivat ja he tunsivat hänet. Tunnemmeko me Jeesuksen, elämämme kalleimman lahjan? 

PIENELLÄ POJALLA oli ikää viisi vuotta. Hän käveli suuren ostoskeskuksen käytävillä, löysi lelukaupan ja astui sinne sisälle. Hän näki hyllyllä pienen kauniin nuken ja vei sen kassalle. Otti taskustaan muutaman kolikon. ” Riittävätkö nämä tähän nukkeen”, poika kysyi. Myyjä laski rahat ja ilmoitti, ettei rahaa ole tarpeeksi. Pojan silmistä alkoi valua kyyneleitä, mutta hän yritti urheasti pidätellä itkuaan. Viimein hän sai sanotuksi; ” Tämä nukke on hyvin tärkeä, en voi palata ilman sitä” 

Pojan takana kassajonossa seisoi vanha mies. Hänen kävi sääliksi poikaa, joka puristi nukkea sylissään. Mies kumartui pojan puoleen ja sanoi: ”Saanko kysyä, miksi nukke on sinulle niin kovin tärkeä?”  

“Minun pikkusiskoni on aina toivonut tällaista nukkea. Haluaisin antaa sen hänelle lahjaksi”, poika vastasi. ”Minun pitää viedä nukke kiireesti äidille, että hän voi ottaa sen mukaansa, kun hän lähtee siskoni luo”, poika jatkoi.  

”Missä sinun siskosi on?” mies tiedusteli.  

“Siskoni on taivaassa Jumalan luona. Me jouduimme auto-onnettomuuteen ja siskoni kuoli. Äitikin loukkaantui pahasti. Isä sanoo, että äiti on pian menossa taivaaseen, Jumalan ja siskoni luo”, poika kertoi. “Rakastan äitiäni. Sanoin isälle, etten halua äidin lähtevän taivaaseen. Isä sanoi, että äidin on lähdettävä, että hän voi olla siellä yhdessä siskoni kanssa. Halusin ostaa nuken ja antaa sen äidille, että hän voi ottaa sen mukaansa taivaaseen. Kun siskoni saa nuken, hän ei unohda minua”, poika sanoi nyyhkyttäen. 

Kassajonossa oli tullut aivan hiljaista. Pojan kanssa keskustellut mieskään ei saanut sanotuksi enää mitään. Silmäkulmiaan pyyhkien hän otti kassatiskiltä kolikot ja antoi ne takaisin pojalle. Sitten hän otti lompakostaan setelin ja maksoi pojan nuken. Pojan kasvoille levisi hymy ja hän sanoi: ”Kun lähdin ostamaan nukkea, isä käski pitää kiirettä, ettei äiti ehtisi lähteä ennen kuin palaan. Tänne juostessa rukoilin, että rahat riittäisivät nuken ostamiseen. Jumala piti huolta siitäkin asiasta”, poika huudahti ja juoksi nukke kainalossaan ulos kaupasta. 

Tämä esimerkki on hellittämättömästä lapsen uskosta. Lapsi on niin aito, puhdas, avoin ja elää lähellä Jumalaa. Jeesus sanoo, että meidänkin jokaisen on tultava lapsen kaltaisiksi. (Matt. 18:3) 

Rakas ystävä, meille kuoleman varjojen maassa asuville, kompasteleville ja syntisille ihmisille, esikoisena ylösnoussut Jeesus on tie, totuus ja iankaikkinen elämä. (1.Kor.15:20). Herra Jeesus on todella noussut kuolleista! (Luuk. 24:34) Elämämme kallein asia on tulla tuntemaan ylösnoussut Jeesus, Kristus, Vapahtajamme. 

Ritva Lamminen 

Lue myös nämä

Nyt tapahtuu: Ystävätoiminnan ja ystävävälityksen koulutusta Evijärvellä – Järviseudun sanomat

Nyt tapahtuu: Siioninvirsiseurat Nelimarkka-museolla  – Järviseudun sanomat

Äitienpäivänä palkitaan 36 äitiä kunniamerkein – Kauhavalle kunniamerkkejä kolme, Vimpeliin yksi – Järviseudun sanomat

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti