Alajärvellä vastattiin valtuustoaloitteeseen: Pihojen ja pihateiden auraus kuuluu asukkaan vastuulle

Alajärven elinvoimalautakunta linjaa, että lain mukaan esteetön kulku kiinteistölle on kiinteistön omistajan vastuulla. Kuvituskuva: Suvi Hosionaho.
Alajärven elinvoimalautakunta linjaa, että lain mukaan esteetön kulku kiinteistölle on kiinteistön omistajan vastuulla. Kuvituskuva: Suvi Hosionaho.
Alajärven elinvoimalautakunta linjaa, että lain mukaan esteetön kulku kiinteistölle on kiinteistön omistajan vastuulla. Kuvituskuva: Suvi Hosionaho.
Alajärven elinvoimalautakunta linjaa, että lain mukaan esteetön kulku kiinteistölle on kiinteistön omistajan vastuulla. Kuvituskuva: Suvi Hosionaho.

ALAJÄRVEN sosialidemokraattien ja vihreiden valtuustoryhmät jättivät marraskuussa valtuustoaloitteen, jossa esitetään elinvoimatoimialan viranhaltijoiden tehtäväkentän uudelleenarviointia. Elinvoimalautakunta käsitteli aloitetta huhtikuun kokouksessaan ja esittää selvityksen tiedoksi kaupunginhallitukselle sekä -valtuustolle.

Aloitteen ensimmäisessä kohdassa käsitellään kaupungin ja/tai hyvinvointisuunnittelijan mahdollisuutta ottaa hoitaakseen kotihoidon asiakkaiden pihojen auraus. Kuntatekniikan päällikkö kertoo selvityksessä, että piha-aurauksen yhdistäminen tienhoitoon ei ole kokemuksen perusteella ollut ongelmatonta. Urakoitsijoiden aurauskaluston vaatimukset on mitoitettu tienhoitoon ja useaan pihaan ne ovat liian isoja eikä urakoitsijoita myöskään voida velvoittaa pihojen auraukseen. Jos yksittäisille pihoille joudutaan ajattamaan urakoitsijoita kaukaa, nousevat kustannukset yksittäisten pihojen osalta huomattavasti.

Lain mukaan kiinteistön omistaja vastaa itse kiinteistön ja sen pihan kunnossapidosta rakennuslain mukaisesti. Pelastuslaissa todetaan, että kiinteistön omistajan ja haltijan sekä toiminnanharjoittajan on osaltaan huolehdittava siitä, että hälytysajoneuvoille tarkoitetut ajotiet ja muut kulkuyhteydet pidetään ajokelpoisina ja esteettöminä. Myöskään hyvinvointialueella ei ole lakiin perustuvaa velvoitetta vastata asiakkaansa pihan auraamisesta. Hyvinvointialueen näkemys on, että pihaan pääsy kuuluu asiakkaan järjestämiin olosuhteisiin. Tarvittaessa sen tulisi ainakin ohjata asiakastaan hakemaan toimeentulotukea aurauspalvelun hankintaan.

Joillakin kunnilla on käytössään aurausavustuksia, jotka ovat suoraan rahallisia avustuksia ikäihmisten tai esimerkiksi kodinhoidon palvelujen piirissä olevien henkilöiden aurauspalvelun hankintaan. Kiinteistön omistaja hankkii rahallisen avustuksen turvin itse haluamansa auraajan. Tämä olisi keino tukea heikommassa taloudellisessa asemassa olevien mahdollisuuksia pitää piha aurattuna, mikäli tahtotila tukemiseen löytyy.

Yksittäisten hankehakemusten tekeminen yhdistyksille ei onnistu kaupungin resursseilla

Valtuustoaloitteessa esitetään myös, että yhteisökoordinaattori avustaisi yhdistyksiä hankehakemusten tekemisessä. Yhteisökoordinaattori on antanut yhdistyksille yleisluontoista tukea hankehakemusten valmisteluun liittyen. Yksittäisten hankehakemusten laatiminen ei resurssien puitteissa ole mahdollista, sillä Alajärvellä toimii yhdistysrekisterin mukaan 216 yhdistystä. Kumppanuuspöytä-tilaisuuksissa mahdollistetaan yhdistysten yhteinen keskustelu, kokemusten jakaminen ja verkostoituminen – hankerahoitukset ovat yksi keskeinen teema. Seuraava tapaaminen on suunniteltu järjestettävän lokakuussa 2025.

JPYP ja elinvoimatoimiala työskentelevät toisiaan täydentäen

Selvityksessä todetaan, ettei elinvoimajohtajan työ ei ole toisin kuin aloitteessa esitetään, päällekkäistä Järviseudun Yrityspalvelu Oy:n (JPYP) kanssa, vaan roolit täydentävät toisiaan. Elinvoimajohtaja toimii kaupungin strategisten tavoitteiden jalkauttajana ja niiden linjausten ohjaajana myös JPYP:n suuntaan. Hänen tehtävänään on myös huolehtia siitä, että kaupunki täyttää lakisääteiset velvoitteensa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä.

Lue myös nämä

Mainos
Kesäseutu 2025 600x600

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti