EVIJÄRVI–VETELI pyöräilymaaottelu alkaa keskiviikkona 30. huhtikuuta kello 12 ja päättyy äitienpäivänä 11. toukokuuta kello 12. Evijärveläiset käyvät kirjaamassa suorituksensa Vetelin ja Kruunupyyn rajalla sijaitsevan levähdysalueen postilaatikossa olevaan suoritusvihkoon. Veteliläiset sitä vastoin kirjaavat suorituksensa Evijärven ja Kruunupyyn rajan tuntumassa olevan metsätien risteyksessä. Suorituksia saa tehdä useamman kerran päivässä. Enemmän suorituksia reilun viikon aikana keränneen kunnan pyöräilijöiden kesken pääpalkintona arvomme 85 euron arvoisen lahjakortin, jonka saa käyttää paikalliseen liikkeeseen. Lisäksi molemmat kunnat arpovat tavarapalkintoja. Tänä vuonna kisaamme suoritusten määrän lisäksi myös kilometreissä. Kilometrikisan parhaat palkitaan tavarapalkinnoin.
Satu Koski