MAANANTAINA kokoontuvalle Lappajärven kunnanhallitukselle esitetään kehitysvaliokunnan päätöksellä, että kuntaan perustetaan määräaikainen hanke- ja elinvoimakoordinaattorin toimi, joka on voimassa elokuun 2027 loppuun saakka.
–Lappajärven kunnan Hanke- ja viestintä koordinaattori Annie Laitila on siirtynyt 1.3.2025 Lappajärven Invest Oy:n hankkeeseen noin kolmen vuoden määräajaksi, joten hanke, viestintä- ja matkailutoimintaan syntyy vakava tyhjiö, vaikka kyseiset tehtävät ovat merkittävä osa kuntastrategiaamme, mikä heikentää matkailun, hankkeiden ja viestinnän suunnitelmallisuutta ja tehokkuutta oleellisesti, toteaa asian esittelijä kunnanjohtaja Sami Alasara.
–Uuden hanke- ja elinvoimakoordinaattorin palkkaaminen varmistaa, että edellä mainitut tehtävät ja kehitystyö jatkuu ja on jatkossakin systemaattista ja tavoitteellista, sekä määrätietoista matkailun kehittämistä kunnan strategiamme mukaisesti.
Hanke- ja elinvoimakoordinaattorin tehtäviin kuuluvat hanketoiminta ja rahoitushaut, elinvoiman, yritystoiminnan ja tapahtumien tukeminen sekä sisäinen että ulkoinen viestintä ja markkinointi.
–Hanke- ja elinvoimakoordinaattorin palkkaaminen on strategisesti ja taloudellisesti perusteltu investointi kunnan elinvoimaan ja vahva osa kuntastrategiaamme. Se mahdollistaa systemaattisen rahoituksen hakemisen, matkailun tehokkaan kehittämisen, sekä sisäisen, että ulkoisen viestinnän varmistamisen ja paikallisten yritysten tukemisen. Tehtävä ei ole pelkkä kustannus, vaan se tuo mukanaan ulkopuolista rahoitusta, uusia investointeja ja kasvua, kuten statiikasta voidaan hyvin nähdä.














