Kortesjärven palokuntanuoret harjoittelevat tositilanteita varten 

Kortesjärven Palokuntanuorille lahjoitettiin sponsoreiden toimesta harrastuksen tueksi uuden vaatteet. Kuvassa sponsorit sekä osa nuorista. 
Kortesjärven Palokuntanuorille lahjoitettiin sponsoreiden toimesta harrastuksen tueksi uuden vaatteet. Kuvassa sponsorit sekä osa nuorista. 
Kortesjärven Palokuntanuorille lahjoitettiin sponsoreiden toimesta harrastuksen tueksi uuden vaatteet. Kuvassa sponsorit sekä osa nuorista. 
Kortesjärven Palokuntanuorille lahjoitettiin sponsoreiden toimesta harrastuksen tueksi uuden vaatteet. Kuvassa sponsorit sekä osa nuorista. 

KORTESJÄRVEN paloasemalla oli tiistaina 18. maaliskuuta ilmassa pientä juhlan tunnelmaa, kun palokuntanuorille luovutettiin sponsoreiden toimesta uudet vaatteet. Kortesjärven palomiehet ry:n, Kortesjärven Palokuntanaisten, Kortesjärven Yrittäjien, Kortesjärven Lions Clubin, Alamarin-Jet Oy:n ja Jylhän sähköosuuskunnan avustamana hankituissa paidoissa luki komeasti ”Asema 23”. 

Palokuntanuorten toiminta on Kortesjärvellä aktiivista. Kouluttajat kokoontuvat ryhmän kanssa asemalle viikoittain harjoittelemaan tärkeitä taitoja, joita tarvitaan mahdollisen tulevan palokuntatoiminnan lisäksi myös arjen turvallisuudessa. 

–Toiminnassa meillä on mukana 15 nuorta. Harjoituksissa on yleensä paikalla keskimäärin kymmenkunta osallistujaa, kun harvoin kaikki pääsevät paikalle. Kortesjärven palokuntanuoriin voi liittyä jo ekaluokkalaisena, vanhin palokuntanuori on yhdeksännellä luokalla, kertoo Kortesjärven Nuoriso-osaston johtaja Johanna Taivainen. 

–Harjoitukset pidetään kerran viikossa, pois lukien koulujen loma-ajat. Harjoitusten sisältö vaihtelee letkun käsittelystä ja savusukelluksesta aina ensiaputaitojen opetteluun, ynnä muiden palomiestaitojen harjoitteluun. Hiljattain nuoret pääsivät harjoittelemaan autosta pelastamista, liikenteen ohjausta sekä auton pilkkomista. 

Taivainen täsmentää, että aina harjoitukset eivät tokikaan ole yhtä näyttäviä. Joskus harjoitellaan perusasioita, toisinaan leikitään lasten toiveiden mukaisesti vaikkapa piilosta. Liikunnalliset harjoitukset kuuluvat myös ohjelmaan – viime keväänä pelattiin jalkapalloa palomiesten kanssa, jotta palomiehetkin tulisivat nuorille tutuiksi. 

Kouluttajia harjoituksissa on parhaimmillaan kolme, mikä mahdollistaa ryhmien jakamisen pienempiin ryhmiin ja näin kohdistamaan koulutus paremmin harjoituksessa oleville. 

–Joskus paikalla saattaa olla vain yksi kouluttaja, silloin tehdään koko ryhmälle sopivaa toimintaa. Toki Kortesjärvellä on kolme vanhempaa palokuntanuorta, joita tällä hetkellä perehdytetään apukouluttajiksi. 

KORTESJÄRVEN Palokuntanuorilla on ollut myös yhteisiä harjoituksia muun muassa Evijärven palokuntanuorten kanssa. 

–Toiveena on kehittää yhteistyötä lähikuntien kanssa entisestään. Tahtotilana on pitää yllä aktiivista toimintaa ja kehitystä, ja innostaa nuoria mukaan koulutuksiin sekä myöhemmin mahdollisesti palokunnan miehistöön. Esimerkiksi kouluttajamme Jussi Erkinheimo on itsekin ollut palokuntanuorena ja jäänyt siitä mukaan palokunnan toimintaan, kertovat Jussia kouluttaneet nuoriso-osaston pitkäaikaiset kouluttajat Johanna ja Marko Taivainen. 

Kahdeksanvuotias Elias kertoo aloittaneensa Palokuntanuorissa syksyllä. Parasta harjoituksissa Eliaksen mielestä on se, että oppii palokunnan toiminnasta. Aivan kokopäiväiseksi palomieheksi hän ei kuitenkaan tulevaisuudessa ehdi. 

–Meinaan pistää niin ison maatilan, että päivät menee varmaan siellä, hän pohtii. 

Dsc 6254
Kortesjärven Palokuntanuorten mielestä harrastuksesta löytyy kohokohtia löytyy moneen lähtöön, kuten pikkujoulut, savusukellus sekä auton pilkkominen. 

Mainos
Kesäseutu 2025 600x600

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti