ETELÄ-POHJANMAAN pelastuslaitos järjesti lauantaina Evijärven Lahdenkylässä suuren pelastusharjoituksen. Päivään osallistui noin 35 henkilöä, joista kouluttajia kymmenkunta 5–6 eri paloasemalta sekä lisäksi palomiehiä Seinäjoelta ja Lapualta.
Etelä-Pohjanmaan pelastustoiminnan pelastuspäällikkö Keijo Kangastie kertoo, että näin ison harjoituksen järjestäminen on harvinaista. Käytöstä pois jäänyt Lahdenkylän koulukiinteistö mahdollisti erilaisten sammutusmenetelmien harjoittelemisen ja tuotteiden testaamisen pelastustoiminnan sammutuskyvyn kehittämiseksi. Samalla vanha rakennus poltettiin hallitusti.
Tavoitteena oli järjestää kouluttajille koulutustapahtuma, jossa osallistettiin toimijoita ja opastettiin yhdenmukaiseen toimintaan, joka jalkautetaan kaikilla asemilla. Samalla osallistujat pääsivät kokeilemaan uusia laitteita ja harjoittelemaan ryhmässä toimimista.
TAPAHTUMASSA harjoiteltiin muun muassa sammutinleikkurin käyttöä. Sen avulla päästään sammutustilanteessa rakenteiden kuten betonin ja puuseinien läpi rakennuksen sisään. Sammutintuuletusputken avulla puolestaan sammutetaan ja tuuletetaan savukaasua ulos. Sen jälkeen voidaan sammuttaa ikkunan kautta sammutussauvan avulla. Sauvasta tulee vesisumua, joka jäähdyttää savupatjan ja sammuttaa palon, minkä jälkeen savusukeltajat pääsevät turvallisemmin sisälle. Suunnattavilla pistosuihkuputkilla ohjattiin vesisuihku katon yläreunaan palon sijainnista riippuen.
Polttamisen aikana päästiin testaamaan myös suurtehotuuletinta, jollaista Etelä-Pohjanmaalla ei vielä ole. Savutuulettimia on pieniä, mutta suuri on teollisuushallien ja parkkihallien sammuttamisessa ja savun poistamisessa erittäin toimiva.
Polttamisen edettyä pidemmälle harjoiteltiin vesitykeillä ja järeillä suihkuilla.
Aino Alppinen