Avain Säästöpankin kasvu jatkui erinomaisena vuonna 2024

Annamari Malm iloitsee Avain Säästöpankin hyvästä tuloksesta. –Se antaa pankille hyvän pohjan panostaa kasvuun, jota haemme erityisesti toimialueen kasvupaikkakunnilla, toteaa Malm.
Annamari Malm iloitsee Avain Säästöpankin hyvästä tuloksesta.
Annamari Malm iloitsee Avain Säästöpankin hyvästä tuloksesta. –Se antaa pankille hyvän pohjan panostaa kasvuun, jota haemme erityisesti toimialueen kasvupaikkakunnilla, toteaa Malm.
Annamari Malm iloitsee Avain Säästöpankin hyvästä tuloksesta.

Vuosi 2024 oli Avain Säästöpankille menestyksekäs. Pankin liikevoitto tilikaudelta oli 3,6 miljoonaa euroa. Korkojen ja inflaation lasku toi helpotusta laina-asiakkaille ja piristi lainakysyntää. Luottotappiot säilyivät edelleen erittäin alhaisella tasolla. Vakavaraisuus oli myös hyvällä tasolla, 20,0 prosenttia (CET 1). Hyvän liiketuloksen myötä hallitus esittää isännille, että kantarahasto-osuuksille maksetaan 4,5 prosentin voitto-osuus vuodelta 2024. Isäntien kokous päättää asiasta kevätkokouksessaan.

Vuosi 2024 oli taloudessa kaksijakoinen, mutta pankille kokonaisuutena menestyksekäs. Ensimmäisellä puoliskolla korkea korkotaso piti asuntokaupan ja lainakysynnän alhaisena. Jälkimmäisellä puoliskolla korkojen ja inflaation lasku piristivät lainakysyntää. Vuotta 2024 kuvastaa lisäksi pankkien välisen talletusten hintakilpailun paluu.

–Vuosi 2024 oli meille kasvun vuosi. Edellisten vuosien panostukset palvelutarjonnan laajentamiseen, liiketoimintojen johtamiseen ja erityisesti osaamiseen tuottivat tulosta. Erityisesti asiakaskysynnän kasvu yllätti meidät iloisesti. Paikallisen pankin nopeus, joustavuus ja sujuva päätöksenteko ovat asioita, joita asiakkaamme arvostavat. Tätä kuvastaa myös korkea asiakastyytyväisyytemme, kertoo Avain Säästöpankin toimitusjohtaja Annamari Malm.

Henkilöasiakkaiden asuntolainakanta kasvoi edellisvuodesta 11 prosenttia ja yritysasiakkaiden 19 prosenttia. Koko luottokannan kasvu oli 14 prosenttia. Luottokannan luottoluokitukset pysyivät erittäin hyvällä tasolla. Talletukset kasvoivat 9 prosenttia  ja rahastokannan kasvu oli 16 prosenttia. Pankin tase vahvistui kasvaneen asiakaskysynnän myötä 14 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.

–Paikallisuus, asiantuntijuus ja asiakaslähtöisyys ovat arvojamme, jotka näkyvät arjessamme, kertoo Malm.

Avain Säästöpankki linjasi oman strategiansa syksyllä 2023 ja oli mukana työstämässä Säästöpankkiryhmän uutta ryhmästrategiaa, joka vahvistettiin kesällä 2024. Strategiat suuntaavat pankkia kohti tulevaisuutta ja vuotta 2030.

Strategiakaudella keskitytään kestävään kasvuun, pankkialan parhaaseen palveluun ja houkuttelevuuteen työnantajana. Vuoden 2024 menestys luo hyvän pohjan tulevaisuuden kasvulle ja kehitykselle.

Pankin Kokkolan toimipiste remontoitiin alkuvuoden 2024 aikana. Uudistettujen tilojen avajaisia vietettiin elokuussa eri asiakasryhmille suunnatuilla tapahtumilla

Asiakaspalvelu palkittiin

SÄÄSTÖPANKKIEN yhteinen asiakaspalvelu palkittiin helmikuussa Vuoden asiakaspalvelu 2023 –kilpailun voittajana, muun muassa lyhyiden jonotusaikojen ja korkean ratkaisuasteen ansiosta. Mobiilisovelluksen sovelluskauppa-arviot olivat suomalaisten pankkien kärkitasoa.

Pankki on panostanut asiakaskokemukseen lisäämällä henkilöstöä ja vahvistamalla osaamista erityisesti varainhoidon, yksityispankkipalvelun ja yrityspankkipalvelun osalta. Kuluneen vuoden lopussa yrityspankin tiimi kasvoi kahdella yritysasiantuntijalla. Yritysasiantuntijat tulevat vuoden 2025 alusta keskittymään erityisesti pienempien yritysliiketoimintaa harjoittavien yritysten ja yrittäjien tarpeisiin.

–Tahdomme olemassaolomme tarkoituksen mukaisesti edistää asiakkaidemme taloudellista hyvinvointia monin eri tavoin. Yhdessä palkitun yhteisen asiakaspalvelumme kanssa pystymme siihen varmasti, summaa Malm.

Lue myös nämä

Uusi rakentamislaki tarjoaa mahdollisuuksia ja haasteita – Järviseudun sanomat

“Lakkautettu soteasema tai terveyskeskus on kallein sotetoimi” – aluehallituksen jäsenet vastustavat hyvinvointialuejohtajan säästöpäätöksiä – Järviseudun sanomat

Kaupunginhallitus puoltaa osakuntaliitosta Vöyristä Kauhavaan  – Järviseudun sanomat

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti