Hukkakaura jo näkyvillä pellolla – tarkasta peltosi hukkakauran varalta

Hukkakaura. Kuva: Juha-Matti Toppari.
Hukkakaura. Kuva: Juha-Matti Toppari.
Hukkakaura. Kuva: Juha-Matti Toppari.
Hukkakaura. Kuva: Juha-Matti Toppari.

Kasvinviljelijällä alkaa peltotarkkailun aika, kun hukkakaura on tulossa esiin. Hukkakaura on tehokkaasti leviävä rikkakasvi, joka levitessään on todella hankala torjuttava. Hukkakauran torjunta on lakisääteistä, joten sen kitkentä on tärkeää. Hukkakaura leviää monin eri tavoin. Se voi levitä oman siemenen mukana pellolle, lintujen tai riistaeläinten mukana. Hukkakauran tarkkailua kannattaa tehdä useampi kerta kasvukauden aikana, koska hukkakauraa voi nousta vielä myöhään kesällä pellolta.

Hukkakauran tarkkailussa tulee erityisesti tarkkailla sähkölinjojen alustat. Linnut istuvat langalla ja usein levittävät hukkakauraa linjojen kohdalle. Hukkakauran torjunta voidaan tehdä joko kemiallisesti tai kitkemällä. Nopean kasvukauden vuoksi kemiallisen torjunnan kanssa ollaan jo myöhässä suurimmalla osalla pelloista. Jotta hukkakauran saa ajoissa kitkettyä pellolta, hukkakauratarkastukset pitää aloittaa heti. Torjuntatoimiin kannattaa tarttua heti, kun ensimmäiset yksilöt ovat näkyvissä. Lämmin sää nopeuttaa hukkakauran tuleentumista ja jos kitkentä myöhästyy, hukkakaura ehtii varistaa jyvänsä.

Muista kitkeä hukkakaura juurineen säkkiin ja hukkakauran tuhoaminen tulee suorittaa polttamalla. Yhdestä hukkakauran siemenestä voi kasvaa useita versoja ja nämä versot tuottavat pahimmillaan jopa 100 siementä, joten hukkakaura tulee ottaa vakavasti. Kitkentä ja tarkastukset tulee aloittaa pikimmiten, jotta hukkakaurat saadaan ajoissa pois pellolta.

Lisätietoja: ProAgria Etelä-Pohjanmaa ry

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.