Taitaja-kisasta menestystä Alajärvelle – Viikon 22 Lyhyet uutiset

Järviseudun Sanomien Viikon 22 Lyhyissä uutisissa on jälleen paljon asiaa.
Järviseudun Sanomien Viikon 22 Lyhyissä uutisissa on jälleen paljon asiaa.
Järviseudun Sanomien Viikon 22 Lyhyissä uutisissa on jälleen paljon asiaa.
Järviseudun Sanomien Viikon 22 Lyhyissä uutisissa on jälleen paljon asiaa.

ALAJÄRVELÄISET nuoret onnistuivat Taitajakisassa eli Ammattitaidon SM-kilpailussa Kuopiossa. Lapuan Sedussa opiskeleva Matias Keski-Sikkilä otti kultaa putkiasennuksessa ja Sedu Ähtärin opiskelija Arttu Kaunisto pronssia metsäkoneen käytössä.

Häkkinen kisaa Coloradossa

TOIMINNALLISEN tarkkuusammunnan MM-kisoihin Yhdysvaltojen Coloradoon matkaava Voitto Häkkinen saa Alajärven kaupungilta 500 euron sponsorituen kisamatkaansa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Suomen joukkue pääsee osallistumaan lajin MM-kisoihin. PRS-ammunta on sekoitus kivääriammunnasta ja practical-ammunnasta. Häkkinen suunnittelee Unkan ampumaradalle PRS-harjoituskilpailuita kesäkuussa.

Henkilövalintoja Pohjanmaan Kokoomuksessa

POHJANMAAN Kokoomuksen piirihallitus on valinnut aluekoordinaattorikseen Henna-Maija Pihlajaniemen Ilmajoelta sekä täysipäiväiseksi järjestökoordinaattoriksi vimpeliläisen Teija Uitto-Kohosen. Uitto-Kohonen toimi aikaisemmin Pohjanmaan Kokoomukselle osa-aikaisesti. Hänen tehtäviinsä kuuluvat piirin järjestölliset tehtävät sekä vaalityö. Näiden lisäksi hän vastaa Pohjanmaan Kokoomusnaisten järjestökoordinaattorin tehtävistä. 

11 haki Kympin johtajaksi

KUNTAYHTYMÄ Kympin johtajan tehtävää hakivat Jani Hautamäki (autonasentaja) Kauhavalta, Vesa Janhunen (kauppatieteiden maisteri) Kuopiosta, Heli Kaunismäki (filosofian maisteri) Mustasaaresta, Ville Kilpiä (filosofian maisteri) Seinäjoelta, Adam Lenkiewicz (hallintotieteiden maisteri) Seinäjoelta, Ville Luukkanen (valtiotieteiden maisteri) Lahdesta, Anna Nieminen (insinööri YAMK) Vimpelistä, Teemu Paavola (tekniikan tohtori) Seinäjoelta, Elisa Pajala (sosiaali- ja terveysalan johtaminen ja kehittäminen YAMK ) Kuopiosta, Antti Ritvonen (kauppatieteen maisteri) Espoosta ja Heidi Varhe (Master´s Degree in Social Sciences) Evijärveltä. Kuntayhtymän johtajan valinnan tekee yhtymähallitus.

Lavettaret vauhdissa

LAPPAJÄRVEN Veikoilla on alla kolmen voiton putki. SiiPe kaatui Veikkolassa 2–0 (3–1, 5–0) ja Veikottaret oli vahvempi myös Jalasjärvellä 0–2 (2–8, 2–3). Keskiviikkona vieraaksi saadaan Porin Pesäkarhut Akatemia kello 18 alkavaan otteluun. Lue otteluraportit kotisivultamme (27.5.)

Soinin talous toteutuu suunnitellusti

SOININ kunnanhallituksen kokouksessa 20. toukokuuta tuotiin tiedoksi, että vuoden ensimmäinen kvartaali on talouden osalta ollut hyvä. Verotulokertymiä on ollut oletettua enemmän. Toteumaprosentti on maaliskuun lopussa koko kunnan osalta 19,6 prosenttia, kun se tässä vaiheessa vuotta voisi olla lähempänä 25 prosenttia. Kunnantalouden toteutuminen etenee suunnitellusti. Kunnanjohtaja Maija Pihlajamäki valittiin kunnan edustajaksi Järvinet Oy:n hallitukseen. Kunnanhallitus myös hyväksyi JPYP:n osakkeiden myynnin Evijärvelle.

Lue myös nämä jutut ja uutiset

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.