Viime päivinä olemme apteekin tiskillä käyneet monta keskustelua Evijärven vanhusten palveluiden tulevaisuudesta ja suunnitelluista muutoksista. Keskusteluissa on kuulunut ennen kaikkea huoli palvelukodeissa asuvista vanhuksista, heidän läheisistään ja työntekijöistä.
Vaikka en itse ole evijärveläinen, olen saanut työni kautta tutustua paikkakuntaan ja sen ihmisiin läheltä. Evijärvellä kohtaamani yhteisöllisyys on tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen. Viime päivien keskustelut apteekin tiskillä ovat saaneet minut kantamaan oman korteni kekoon ja tuomaan päättäjille esille huolta Evijärven vanhuspalveluiden tulevaisuudesta.
Kaikkein tärkeimpinä ovat palvelukodeissa asuvat ihmiset. Ikääntyneelle tuttu ympäristö, tutut ihmiset ja läheisten läsnäolo merkitsevät paljon. Palvelukoti ei ole vain paikka, jossa järjestetään hoivaa. Siellä asuvalle ihmiselle se on koti. Muutto pois tutusta ympäristöstä ja mahdollisesti kokonaan toiselle paikkakunnalle on suuri elämänmuutos vaiheessa, jossa turvallisuuden, jatkuvuuden ja tuttujen ihmisten merkitys usein vain korostuu. Myös omaisten näkökulma ansaitsee tulla kuulluksi. Kun läheinen asuu lähellä, vierailut ja mukana oleminen voivat olla luonnollinen osa tavallista arkea. Etäisyyden kasvaessa tämä väistämättä vaikeutuu.
Ajatukseni ovat vahvasti myös työntekijöissä. Kyse ei ole vain työpaikkojen määrästä, vaan ihmisistä, heidän toimeentulostaan sekä arvokkaasta osaamisesta, jota on vuosien ajan käytetty paikkakunnan vanhusten hyväksi. Kun palvelu lähtee, vaarana on, että myös osaaminen ja työpaikat lähtevät sen mukana.
Päättäjille halusin nostaa esille myös muutosten laajemmat seuraukset. Pienellä paikkakunnalla palvelut, työpaikat ja yritykset muodostavat kokonaisuuden. Kun yksi merkittävä palvelu poistuu, vaikutukset eivät pysähdy sen ovelle, vaan voivat heijastua vähitellen myös muuhun asiointiin ja koko kunnan elinvoimaan. Siksi paikallisten palveluiden puolesta on tärkeää puhua silloin, kun niitä vielä on mahdollista puolustaa.
En kirjoita tätä epätoivosta, vaan pikemminkin päinvastoin. Työni kautta kohtaamani yhteisöllisyys on tehnyt minuun suuren vaikutuksen. Se kertoo siitä, että täällä oman paikkakunnan asioista välitetään ja yhteiseksi koettujen asioiden puolesta ollaan valmiita toimimaan.
Juuri siksi toivon, että myös päättäjät pysähtyvät vielä kuuntelemaan yhteisön ääntä. Päätöksiä tehtäessä pitäisi nähdä talouden ja rakenteiden takana ihmiset: vanhus, jolle palvelukoti on koti, omainen, jolle läheisyys merkitsee mahdollisuutta olla mukana arjessa, sekä työntekijä, joka on antanut osaamisensa näiden ihmisten hyväksi.
Ymmärrän, että kaikkea ei voi säilyttää ennallaan. Mutta ennen kuin jotakin näin merkityksellistä viedään pois, meidän pitäisi olla varmoja, että tiedostamme, mitä kaikkea sen mukana menetämme.
Laura-Maria Lepola-Fräntilä
Evijärven apteekin apteekkari
