MTK Kortesjärvi tarjosi mitalit, makkarat, mehut ja makeiset kisaväelle  

Porukan pienimmät valmistautuvat hurjaan kisaan.
Porukan pienimmät valmistautuvat hurjaan kisaan.
Porukan pienimmät valmistautuvat hurjaan kisaan.
Porukan pienimmät valmistautuvat hurjaan kisaan.

HIEMAN heikosta säästä huolimatta runsaslukuiset hiihdon ystävät kokoontuivat jälleen Kitkan Ulkoilukeskuksen alueelle Kortesjärvelle. Keskiviikkona 31. tammikuuta järjestettiin KJV:n hiihtojaoston järjestämät nappulahiihtokisat, joissa tällä kertaa sponsorina toimi Kortesjärven MTK. 

–Tällä hetkellä KJV:n hiihtojaostolla on hieno tilanne, sillä kisojen sponsoreita olisi enempi kuin niitä ehtii järjestämään. Toki pyrkimys on pystyä järjestämään niin, että kaikki halukkaat pääsevät sponsoroimaan, kertoo aktiivinen hiihtojaoston jäsen Johanna Rintala. 

Nappulahiihtoja on järjestetty iät ajat, kertoivat paikalla olleet hiihtojaoston toimijat. Ensimmäiset muistot menevät jopa 70-luvulle asti. Nappulahiihdoissa KJV:n hiihtojaoston puolesta tulevat toimihenkilöt huolehtivat aikojen laskemisesta, lähettämisestä, ilmoittautumisen vastaanottamisesta ja ratojen merkkaamisesta. Monenlaista toimijaa siis tarvitaan onnistuneisiin kisoihin. 

–Nappulahiihdoilla on pitkät perinteet, ennen kisaajat olivat pääasiassa Kortesjärveltä mutta nykyään kisaajia tulee myös lähikunnista. Paikalle yleensä saapuu 50–80 hiihtäjää, joukossa myös aikuisiakin. Sarjat löytyvät kaikille ja kaikki saa hiihtää. Palkinnot on myös järjestetty jokaiselle. Tärkeää on, että iloinen mieli pysyy lajin parissa, kertoo Rintala. 

Hiihtäjiä kisoihin saapuu erilaisin houkuttimin. 

–Olen harrastanut hiihtämistä aina ja kisaaminen kiinnostaa. Kisaan -11 syntyneiden sarjassa, kertoo Saara Autio. 

Mainos

–Minua kiinnostaa palkinnot, kertoo Otso Autio. 

MTK:n puheenjohtaja Jarkko Mattila muistuttaa, että MTK tarjoaa myös jäsenilleen maanantaisin jumpan Kortesjärven yhteiskoulun vanhassa liikuntasalissa kello 19. Vetäjänä toimii Neea Rintala. 

KJV:N HIIHTOJAOSTO järjestää keskiviikkoisin myös hiihtokoulua. Hiihtokoulua pidetään silloin, kun ei ole nappulahiihtokisoja. 

–Hiihtokoulu on tarkoitettu 5–8-vuotiaille lapsille. Hiihtokoulussa harjoittelemme perushiihtotaitoa leikin avulla. Tämä on kaikille ilmainen, eikä ole erillistä ilmoittautumista vaadita, paikalle voi vain ilmestyä, kertoo Neea Rintala. 

Sirpa Kiviaho 

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.