Lappajärvellä palkittiin kuntosuorituksia

SM- ja arvokilpailutasolla menestyneitä palkintokuvassa.
SM- ja arvokilpailutasolla menestyneitä palkintokuvassa.

LAPPAJÄRVEN kunnan ja Lappajärven Veikkojen yhteisessä tilaisuudessa palkittiin Ryhtinuori, Kunnonkuntalainen, kuntokampanjoiden kuntoilijat sekä SM- ja arvokilpailutasolla menestyneet urheilijat. Kunnan palkitsemisosuuden jälkeen Lappajärven Veikot ry palkitsi vielä omat ansioituneet urheilijat vuodelta 2023.

Vapaa-aikasihteeri Anssi Kuusela kertoi tilaisuudessa, että vuoden aikana liikuntatoimialalla tapahtui paljon hyviä asioita.

–Varovaisesti arvioituna Lappis-Areenalla liikkuu noin 700 kävijää viikossa koulutoiminnan ulkopuolelta. Olosuhteiden kehittäminen on tutkitusti paras keino vaikuttaa asukkaiden liikkumisen lisäämiseen. Siinä me olemme onnistuneet hyvin. Myös erilaiset kuntokampanjat ovat liikuttaneet väestöä.

Kunnan osuudessa palkittiin mestaripyöräilijät: Tuula Luoma, Maija-Sisko Virtanen, Katri Kangastie, Päivi Etelämäki, Esko Hyyppä, Hannu Niemelä ja Pirkko Lammi.

Mestarisuksittelijoina palkittiin: Päivi Etelämäki, Arvi Kangastie, Aulis Latvala, Tuula Luoma, Jaana Pyy, Matti Etelämäki, Esko Hyyppä ja Matti Saarenpää

Kuntoneliön palkitut: Arvi Kangastie, Päivi Etelämäki, Matti Etelämäki, Esko Hyyppä, Jaakko Tyynelä, Tapani Tyynelä

SM- JA ARVOKILPAILUTASOLLA menestyneissä palkittiin: Esa Savola (Lappajärven Ampujat), Janna-Juulia Mäenpää (Lappajärven Veikot), Arvi Kangastie (Lappajärven Veikot), Aulis Savola (Lappajärven Veikot), Juhani Tikkalahti (Lappajärven Veikot), Esa Männikkö (Lappajärven Veikot), Jarmo Mäkinen (Lappajärven Veikot), Matti Etelämäki (Lappajärven Veikot), Esko Hyyppä (Lappajärven Veikot), Aimo Järvelä (Lappajärven Veikot), Jutta Kuoppala (Lappajärven Veikot / Lapuan Virkiä), Juulia Kuoppala (Lappajärven Veikot / Lapuan Virkiä).

Kunnon Kuntalaisena palkittiin Jaakko Anttila ja Ryhtinuorena palkittiin Johannes Kujala. Aktiivisesti Lappajärven Veikkojen seuratoiminnassa mukana oleva Anttila kiitteli Lappajärven puitteita harrastaa ja järjestää.

–Lappajärven Veikot on tunnettu seura ja tietysti toimintaa tulevaisuudessakin pyritään kasvattamaan ja kehittämään.

Ryhtinuori Johannes Kujala sai kiitoksia aktiivisesta harrastamisesta, lajeina jalkapallo, futsal, judo ja golf. Nuori mies on myös lukion oppilaskunnan puheenjohtaja. Tulevaisuuden suunnitelmat ovat vielä auki, mutta yksi asia on varmaa:

–Urheilla haluan aktiivisesti tulevaisuudessakin.

Mestaripyöräilijöiden palkitut.
Ryhtinuori Johannes Kujala sekä vanhemmat Sari Kujala ja Juuso Kujala.
SM- ja arvokilpailutasolla menestyneitä.
Kunnon Kuntalainen Jaakko Anttila. Anttila perheineen valittiin myös Vuoden Urheiluperheeksi Lappajärven Veikkojen toimesta.
Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.