Kuusivuotias Kaisa oli oppinut kesän aikana lukemaan ja kirjoittamaan. Nyt hän halusi kirjoittaa kirjeen, mutta kenelle?
–Kirjoita tontulle, ehdotti isosisko Reetta. Reetta oli jo yläkoululainen ja tiesi paljon asioita.
–Ai nyt kesälläkö, eikö tontuille kirjoiteta jouluna? ihmetteli Kaisa.
–Kyllä ne tontut kesälläkin liikkuvat. Laita kirje lintulaudalle, niin tonttu löytää sen sieltä.
Kaisan kotitalon terassilla oli pieni soma lintulauta, joka riippui siellä kesät talvet. Tuumasta toimeen. Kaisa etsi paperin ja piirsi siihen kieli keskellä suuta niin kauniita kirjaimia kuin vain osasi.
Hyvä Tontu. Haluatko kirjoitaa minule. Minun nimeni on Kaisa. Mikä sinu nimi on?
Kaisa taitteli paperin huolellisesti ja vei sen lintulaudalle. Seuraavana aamuna hän kiirehti ulos katsomaan ja toden totta: kirje oli kadonnut! Muutaman jännityksen täyteisen aamun jälkeen lintulaudalla näkyi jotain valkoista. Kaisa kurkotti kättään ottaakseen lapun ja tavasi paperista viestiä. Hei Kaisa! Minun nimeni on Tarmo. Olet taitava kirjoittaja ja osaat lukeakin. Oletko jo lukenut kirjoja?
Siitä alkoi kirjeenvaihto Kaisan ja Tarmo-tontun välillä. Kaisa kertoi lukemistaan kirjoista ja vähän kaikesta muustakin. Perheen koirasta, leikkimökin nukkeasukkaista, järvessä uimisesta ja retkistä peikkometsään. Tarmo-tonttu vastasi hänelle kirjeessä ja esitti aina uusia kysymyksiä.
Kun koulu syksyllä alkoi, ei Tarmo-tontulta tullut enää kirjeitä. Kaisa oli nyt ekaluokkalainen ja monet asiat täyttivät hänen mielensä. Mutta aina välillä aamuisin ennen kouluun lähtöä hän kävi tarkistamassa lintulaudalta, oliko sinne tullut viestiä.
–Ei tonttuja ole olemassakaan, väitti isoveli Matti, kun Kaisa ihmetteli miksi Tarmo ei enää kirjoita hänelle.
Kaisa ei sitä halunnut uskoa, eikä sitäkään, että joku ihminen ne kirjeet olisi kirjoittanut, niin kuin Matti ehdotti. Syksyn mittaan hän kuitenkin alkoi epäillä sitä, oliko Tarmo-tonttu totta. Pakkasten tultua lintulaudan valtasivat tiaiset, varpuset ja punatulkut, jotka kävivät syömässä sinne laitettuja siemeniä.
Eräänä joulukuun aamuna, kun Kaisa oli avannut joulukalenterin luukun, hän jäi katselemaan pikkulintujen ruokailua ja huomasi, että jotakin pilkotti lintulaudan siementen joukossa. Hän vetäisi nopeasti toppasaappaat jalkaansa ja kipitti yöpaidassa tutkimaan lintulautaa. Siellä oli kirje!
Hei Kaisa! Anteeksi, etten ole ehtinyt kirjoittaa. Hyvää joulunodotusta! Käypä katsomassa leikkimökissä. t. Tarmo-tonttu
Kaisa pinkaisi puolijuoksua leikkimökille ja kiskoi kohmeisin käsin pakkasen jähmettämän oven auki. Mökin lattialla oli ohut, narulla sidottu paketti, jonka hän kiikutti kiireen vilkkaa sisälle lämpimään. Muun perheen syödessä jo keittiön pöydän ääressä aamiaista, Kaisa avasi narun ja joulupaperin paketin ympäriltä. Sisältä löytyi yhteen niitattu pieni kirjanen, jonka kanteen oli piirretty tontun kuva. Kuvan yläpuolella luki: Tontun seikkailut. Kirjoittanut: Tarmo-tonttu. Kaisa selaili käsin kirjoitettuja sivuja ja katseli värikkäitä piirroskuvia.
–Tarmo-tonttu on olemassa! huudahti Kaisa ja hymy levisi hänen kasvoillaan korvasta korvaan.
Kaikkein leveimmin hymyili kuitenkin itsekseen isosisko Reetta.
