KOTOISAT Vasikka-ahon kylämarkkinat Sopulan kylätalon pihapiirissä Evijärvellä kokosivat sunnuntaina jälleen väkeä läheltä ja kauempaakin tapaamaan tuttuja ja tekemään kauppoja.
15-vuotias lämminveriruuna Tapper oli ensimmäistä kertaa markkinatapahtumassa talutusratsuna ja suoriutui tehtävästään hienosti. Selässä Siiri Vedenpää, riimusta pitelee omistaja Heidi Saari vierellään tytär Emilia.Pedersöressä asuvan Jyrki Uusitalon (vas.) kojulta löytyi heräteostoksena meriharakka-aiheinen taulu Riitan ja Heikin Pietarsaaren mökille. –Olin 20 vuotta mehiläisten ammattitarhaaja, nykyään lähinnä harrastajatarhaaja, kuvaili evijärveläislähtöinen paluumuuttaja hunajantuotantoaan. Vasikka-aholla asuvat Elias Kujala ja Jere Lehto viihdyttivät markkinaväkeä taitavalla haitarinsoitollaan. Pojat esittivät kappaleita yhdessä ja erikseen.