Kaavat

38639354835_ed4119a44c_c
38639354835_ed4119a44c_c

KUN ryhdytään tekemään käsityötä, tarvitaan kaavat. Jonkunlainen malli, piirustukset tai suunnitelma. Muuten voi käydä niin kuin itselleni pikkutyttönä. Aloin tekemään nukelle villatakkia ja siitä tuli muistaakseni pipo. Kun se työn alla oleva kappale leveni ja leveni ja silmukkamäärä lisääntyi, niin piti muuttaa alkuperäistä suunnitelmaa. Ei ollut kaavoja, ei piirustuksia, eikä kokemusta.  

Kaikkeen tarvitaan suunnitelma. Joku, joka sanoo mitä tehdä ja mistä ja miten tehdä. Näin myöskin elämässä. Me tarvitsemme jonkun viisaamman ohjausta, tarvitsemme ohjeita ja tavoitteita. Muutoin olemme hukassa. Monella ehkä onkin ”pallo hukassa.” Ei tiedetä syytä olemassaoloon, eikä sitä mihin ollaan menossa. Se on murheellista, mutta tilanne voi muuttua.  

ON yksi, joka tietää, yksi, joka osaa. Hän on meidän Luojamme, koko maailmankaikkeuden Herra. Jesajan kirjassa on sanottu: ”Sillä lapsi on meille syntynyt, Poika on meille annettu. Hänen hartioillaan on Herraus”.  Tällä lapsella on monta nimeä. ”Hänen nimensä on ihmeellinen neuvonantaja, väkevä Jumala, iankaikkinen Isä, Rauhanruhtinas.”  

Häneltä voi kysyä neuvoja. Hän ei pelkästään anna niitä, vaan Hän jopa antaa ”väsyneelle voimaa ja voimattomalle väkevyyttä runsain määrin.”  Hän siis antaa myös voiman noudattaa antamiaan neuvoja. Jos ihminen tosissaan kääntyy Jumalan puoleen ja pyytää elämälleen, niin suunta muuttuu parempaan. Jeesus antaa kaikki synnit anteeksi ja uuden elämän.   

Mainos

Jumala on antanut ihmisille oman katoamattoman sanansa. Siinä on ilmoitettu kaavat ja piirustukset elämäämme varten. Mutta hyvätkään neuvot ei auta, jos ei niistä välitetä! Mutta kun niihin perehdymme ja tahdomme niitä noudattaa, silloin me olemme kuin viisas rakentaja, josta Matteuksen evankeliumissa puhutaan. Hän rakensi talonsa kalliolle. Kun myrskyt ja tulvat tulivat koettelemaan rakennusta, se pysyi pystyssä. Näin käy sille, joka kuulee Jumalan sanat ja niitä noudattaa. Hänellä on parempaa edessäpäin, paikka taivaassa ja iankaikkinen elämä! Kukapa voisi panna paremmaksi!  

Jos sinä olet tämmöinen ihminen niin olet onnellinen, sinun käy hyvin! Tuossa samassa Matteuksen 7. luvussa puhutaan toisestakin rakentajasta, hän rakensi talonsa hiekalle. Se tarkoittaa, että hän teki miten itseä huvitti. Hän oli hetken lapsi, ei ajatellut nenäänsä pitemmälle. Sinä voit lukea, miten onnettomasti hänelle kävi.  

Toivottavasti tämä Jeesuksen kertomus saa meitä ajattelemaan, mitä elämällään voi ja kannattaa tehdä.   

Tuula Palola 

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.